Puistokadun hylätyn kaupungintalon pihanpuoli on todella surullinen näky. Ikkunoita on rikki, sälekaihtimet solmussa, ylimmässä kerroksessa retkottaa parvekkeen ovi auki. Pihalle on viskelty sisältä löytynyttä tavaraa, ulkoseinät on sotkettu rasistisilla teksteillä.
Tyhjä talo on ollut ilkivallan kohteena jo aiemminkin, mutta viime viikonlopun jäljet pihalla ja seinissä suututtavat ja tyrmistyttävät. On raskasta nähdä, kun yhteistä ympäristöä tuhotaan ilman järkevää syytä. Jälkien siivoaminen ja korjaaminen vievät aikaa ja rahaa, ja tekijät pakoilevat vastuutaan. Kaupungintalolla on murtohälytysjärjestelmä, ja on pieni toivo, että tekijöistä olisi kuitenkin jäänyt tunnistettava jälki.
Yhteiskunta maksaa tuntemattomaksi jääneen ilkivallan jäljet, toisin sanoen me tavalliset veronmaksajat. Meitä tavallisia ovat myös ne ilkivallan tekijät. Miksi he eivät tunne omistajuutta tai vastuuta yhteisestä ympäristöstä. Selitykseksi on tarjottu erityisesti nuorten kohdalla ryhmäpainetta ja hyväksynnän hakemista. Takana voi olla myös syvemmät ongelmat, kuten näköalattomuus ja ulkopuolelle jäämisen tunne.
Myös ympäristö voi ruokkia ilkivaltaa: näkyvä epäjärjestys ja hoitamattomuus lisää piittaamattomuutta, ihmiset mukauttavat käytöstään ympäristön vihjeiden mukaan.


