Kansalaisyhteiskunta on se osa yhteiskunnasta, joka toimii julkisen hallinnon ja yrityselämän ulkopuolella. Siinä ihmiset osallistuvat yhteisten asioiden hoitamiseen vapaaehtoisesti ja lähes aina korvauksetta. Se koostuu harrastusjärjestöistä, yhden asian liikkeistä, erilaisista hyväntekeväisyysjärjestöistä, ammattiyhdistysliikkeestä ja vaikkapa puolueista. Kansalaisyhteiskunnalla on ollut poikkeuksellisen merkittävä asema suomalaisessa elämänmenossa ja on edelleen.
Vanhaan aikaan joka kylästä löytyi vähintään yksi urheiluseura. Monissa toimi aktiivinen nuorisoseura ja työväenyhdistys. Vapaapalokuntia oli maassa satoja ja kulttuuriharrastusten ympärille syntyi omia yhdistyksiään. Marttaseurat toimivat kodin asioiden kehittämiseksi ja maanpuolustusjärjestöt pitivät yllä reserviläistoimintaa. Kaikki nämä pyörivät kansalaisten oman aktiivisuuden varassa. Kylien ja seutukuntien vireys ja elinvoimaisuus on edelleen suoraan verrannollinen siihen, miten aktiivista kansalaistoimintaa paikkakunnalla on.
Suomalaisen mallin mukaan julkisen sektorin tehtävänä on luoda edellytyksiä yhteisöille ja järjestöille, kun taas ne vastaavat itse toiminnasta. Urheilun ja liikunnan saralla tämä on merkinnyt suorituspaikkojen rakentamista ja ylläpitoa sekä sopivassa määrin tarjottua rahallista tukea. Tätä aikoinaan korosti myös 1980-luvulla säädetty Liikuntalakikin, jota itsekin olin ”väsäämässä. Myös muiden harrastuspiirien toiminnalle kuntien tarjoamat kokoontumispaikat sekä suora tuki ovat olleet aivan ratkaiseva asia.
Väitän, että kuntien ja valtion panostukset kansalaistoiminnan edellytyksiin ovat suomalaisen yhteiskunnan tuottavimpia ja kustannustehokkaimpia investointeja läpi historian. Kansalaisyhteiskunnan merkitys ihmisten fyysiselle, sosiaaliselle ja pyykkiselle hyvinvoinnille on ollut myös erityisen suurta silloin, kun maamme on ollut kovan paineen alaisena. Sotavuodet ja laman vuodet ovat tästä esimerkkinä.
Suomen julkinen talous on nyt kovalla koetuksella. Se näkyy niin valtiontaloudessa kuin kunnissakin. Jokainen euro, joka voidaan säästää, säästetään. Julkisen talouden tasapainottamisen tavoite on hyvä asia. Säästö- ja leikkaustalkoissa olisi kuitenkin aina hyvä selvittää toimenpiteiden todelliset vaikutukset. Tällainen vaikuttavuusarviointi on lain mukaan tehtävä kaikista julkisista investointipäätöksistä, miksei siis myös säästöratkaisuista. Tämä on tullut mieleen, kun olen seurannut muun muassa Summan kylä- ja kulttuurikeskuksen tulevaisuudesta käytävää keskustelua.
Tätä ja muita vastaavia, kansalaistoiminnan edellytyksiä koskevia ratkaisuja tehtäessä on tarkoin arvioitava, miten päätökset todellisuudessa vaikuttavat harrastuspiirien ja yhdistysten toimintaan. Kansalaisyhteiskuntaa
ei kannata eikä pidä rampauttaa.

