Kiuas sihisee kuin käärme, kun heitän kauhallisen vettä kiville. Lauteilta näkyy hyvin Kouvolantielle, jota pitkin autot ajavat enää harvoin Kouvolaan. Yksi jää Husulaan, toinen ajaa Reitkalliin, kolmas jopa Sippolaan. On rentouttavaa katsoa autoja, joita minun ei tarvitse ajaa ja joiden reiteistä, aikatauluista, kuljettajista ja matkustajista minun ei tarvitse kantaa huolta. Minulle on ihan sama kuka menee, minne menee ja minkä vuoksi. Kiire tuntuu olevan jokaisella, paitsi minulla. Otan vielä yhdet löylyt ja siirryn kuistille vilvoittelemaan.

Kuisti on kuin kappeli, johon menen hiljentymään saunan jälkeen. Seinät ovat täynnä kehystettyjä vinyylilevyjen kansia palapelin muodossa. Peter Corristonin The Rolling Stonesille suunnittelema neljän kannen kokonaisuus roikkuu seinällä aikajärjestyksessä. Some Girls on ylimpänä ja Undercover alimpana.

Hiljentyminen vaihtuu messuun. Sihautan tölkin auki ja laitan soimaan Little T & A:n albumilta Tattoo You. Aina kun uskoni Jumalaan horjuu, kuuntelen tämän biisin. On totta, että The Rolling Stones soittaa vain rock´n´rollia. Kuten mikä tahansa rockbändi. Mutta minkään muun yhtyeen soitossa ei kuulu voodoo. 

Little T & A loppuu. Ennen kuin laitan soimaan singlemaistiaisen In The Stars perjantaina julkaistavalta Foreign Tongues -albumilta, kuuntelen hetken ikkunalasin läpi kuuluvia Kouvolantien ääniä. Sininen auto välkähtää pähkinäpensaan lehtien lomasta kuin eksoottinen käärme. Joku on menossa johonkin. Jollain on aikataulu. Minä en ole menossa mihinkään. Minulla on vain laulu. Ja yhteys henkiin. Yhteys jumaliin & Keith Richardsiin.