Digilehden lukutyökalussa on bugi, joka vaikuttaa lehden suurentamiseen tietokoneruudulla. Ongelmasta on raportoitu järjestelmän ylläpitoon. Pahoittelemme ongelmaa ja toivomme sen pikaista korjaamista. Kunnes ongelma on korjattu, hyödynnäthän lehden yläpuolella olevia suurennuspainikkeita.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Sari suree radion alasajoa Yle:ssä

Sari Taussi muistelee merisotahistoriaan liittyvän Klamilanlahden rannalla, kuinka hän voitti tiedotusalan kurssin yhteydessä rynnäkkökivääriammunnan ja sai lempinimen sniper eli tarkka-ampuja. Kuva Timo Sihvo.

Yleisradion Kaukoidän kirjeenvaihtajanakin toimineen Haminan kasvatin Sari Taussin yhteydet vanhaan kotikaupunkiin ehtivät välillä katketa. Nykyään hänellä on kuitenkin talo Klamilassa.

– Kesän olen pääasiassa täällä ja käyn talvellakin kuukausittain, Sari kertoo.

On siitä jo jokunen vuosi vierähtänyt, kun heittelimme Sarin kanssa keihästä metsäaholla Hevoshaassa. Tulokset eivät jääneet mieleen.

Sarin vanhemmat Martti ja Arja Taussi olivat 1965 ostaneet omakotitalon Hevoshaankadulta. Sari oli kuusivuotias perheen muuttaessa Maariankadulta Hevoshakaan. Pikkuveli Matti oli vain vuoden ikäinen.

– Koulun aloitin Aseman kansakoulussa, Sari, 67, muistelee. Myöhemmin koulutie vei Haminan yhteislyseoon ja Linnoituksen lukioon.

Sari aloitti kansakoulun samaan aikaan niin ikään Hevoshaassa asuneen Maarit Sepän kanssa. Heistä tuli läheiset ystävät.

– Maarit asui pitkään ulkomailla, mutta on muuttanut takaisin Suomeen ja hänellä on myös kesäpaikka Virolahdella.

Myös Sarin toinen hyvä ystävä Annukka Mäki, joka tuli tutuksi jumppatytöissä, viettää vapaa-aikaansa Virolahdella.

Sari harrasti rytmistä voimistelua Estelle Vikmanin ohjauksessa Haminan Naisvoimistelijoissa, josta toiminta siirtyi Haminaan Tarmoon.

Tytön lajivalintaan saattoi olla osuutta verenperinnölläkin, sillä isä oli ollut kilpavoimistelija. Sarin eno Jorma Alanko pelasi puolestaan pesäpalloa SM-sarjassa HP:ssä 60-luvun alkupuoliskolla.

– Esiinnyimme Myllynkiven tarinassa 70-luvun alussa. Huntutanssimme Ankkalammella on jäänyt kohokohtana mieleen, Sari mainitsee.

Sari opiskeli valtiotieteiden maisterin paperit Helsingin yliopistosta. Hän aloitti journalistin uransa kesätoimittajana Kymen Sanomissa. 1984 nainen sai paikan Yleisradion radiouutisten sähketoimittajana. Sari ei arvannut, että ura tulisi kestämään kaikkiaan lähes 40 vuotta.

Sarin molemmat vanhemmat kuolivat hieman alle 50-vuotiaina 80-luvulla. Hänen yhteytensä Haminaan katkesivat, kun kaveritkin olivat muuttaneet pois ympyröiltä.

– Yhteen aikaan minulla oli Haminaan vain pankkisuhde. Ei ollut ketään sukulaisia, kun isän suku asuu Kotkassa.

Radio on Ylen Kaukoidän kirjeenvaihtajana Pekingissä työskennelleelle toimittajalle rakkain väline, vaikka hän on tehnyt tietysti paljon tv- ja nettijuttujakin.

– Suren radion alasajoa Ylen säästöissä. Radio on kärsinyt eniten. Koen että sillä on hirveän tärkeä merkitys alueellisesti. Oikeastaan on kysymys demokratiastakin. Ihmisten lähialueen asioiden seuraaminen on tärkeää.

Sari Taussi jatkaa eläkepäivillään lehtikirjoittajana. Hänen juttujaan voidaan lukea myös Reimarista. 


Syntynyt: 5. kesäkuuta 1959 Haminassa.
Kotipaikka: Helsinki.
Perhesuhteet: kaksi aikuista lasta.
Ammatti: toimittaja.

Tässä poseeraa teini-ikäinen Sari 70-luvun puolivälissä. Kuva Sari Taussin kotialbumi.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli