Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Kotka laskeutuu Jukolaan, Vehkaleipä siiven alla

Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot järjestävät yhteistyössä tämän vuoden Jukolan Viestin, Kotka Jukolan. Maailman suurin viestisuunnistustapahtuma kerää Kymin lentokentän kilpailukeskukseen ja maastoon arviolta yhteensä n. 20 000 suunnistajaa, ja toisen mokoman suunnistusjoukkueiden taustahenkilöitä, yleisöä ja talkoolaisia. 

Kilpailijat tulevat maali- ja vaihtoalueelle puisten porttien alta.

Usean vuoden valmistelutyö huipentuu vapusta alkaen Jukolan kylän rakentamiseen. Kymmeniä tuhansia ihmisiä varten luodaan infra; liikennejärjestelyt, sähkö, valaistus, vesihuolto, tietoliikenneyhteydet, telttakylät, ruokahuolto, peseytymis-, huolto- ja ensiaputilat, myymälät…

Kun väki Jukolasta hektisen kilpailuviikonlopun, oikeastaan kilpailuvuorokauden, jälkeen poistuu, alkaa kaiken purkaminen ja alueen siivoaminen. Se tehdään yleensä viikon, max kahden sisällä, jotta alueet saadaan taas maanomistajan omaan käyttöön. Näin massiivisia järjestelyitä vaativan tapahtuman toteuttaminen ei onnistuisi ilman talkooväkeä; Kotka Jukolassa heitä on noin 1500 henkeä. 

Kotka Jukolan erikoisuus on Jukola Beach, maauimala, jonne saunojat pääsevät pulikoimaan.

Kerran elämässä: kesäyön taika metsässä

Sen, joka ei ole Jukolassa ennen käynyt, kannattaa nyt korjata tilanne. Kilpailukeskuksen tunnelma varsinkin yön pimetessä on maaginen. Kilpailun lähtö, vaihdot ja maaliintulo tapahtuvat yleisön silmien alla. Tapahtumia metsässä voi seurata jättiscreeneiltä. Eikä Jukolaan ole pääsymaksuakaan (omalla autolla tulevilta peritään pysäköintimaksu).

Tarkka, ajantasainen info ja mm. käsiohjelma löytyy jukola.com -sivulta.

Jukolassa lämpiää neljä puulämmitteistä saunaa. Jokaisessa saunassa on neljä kiuasta, puulla lämpiävää, totta kai!

Kotka Jukolan teema: Elämää metsässä

Kotka-Jukolan virallinen teema korostaa Jukolan viestin ydintä: metsän ja suunnistuksen merkitystä fyysisenä, henkisenä ja yhteisöllisenä kokemuksena. 

Teema liittyy myös metsäteollisuuteen, vientituloihin ja työllisyyteen. Se viittaa myös metsän rooliin paitsi fyysisenä kilpailuympäristönä ja hyvinvoinnin lähteenä, myös taloudellisena tukijalkana, jonka kautta metsä tarjoaa elantoa, työtä ja kansainvälistä näkyvyyttä Suomelle.

Teeman puitteissa kokoontuvat metsäalan päätöksentekijät, yrittäjät, tutkijat ja mediavaikuttajat perjantaina Metsäareena -seminaariin merikeskus Vellamossa. Asiantuntijat keskustelevat mm. tulevaisuuden metsänomistajuudesta, metsäalan innovaatioista ja energiantuotannosta. 

Edellisten kilpailujen vanhat yleiskartat somistavat myymälän pukukoppia.

Jukolan kilpailuaikataulu:

Perjantaina 12.6.
Kilpailukeskus aukeaa klo 10.00

Lauantaina 13.6. 
Avajaiset klo 12.00
Venlojen viestin lähtö klo 13.30
Voittajan arvioitu maaliintulo klo 16.58
Jukolan viestin lähtö klo 23.00

Sunnuntaina 14.6.
Voittajan arvioitu maaliintulo klo 6.24

Mediakeskuksesta on hyvä näköala tapahtuman keskeisille paikoille.
Suihkujen rivistöt ovat vielä väliseiniä vailla.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli