Haminan seurakunta järjestää Tattoon yhteydessä lauantaina 1.8. tapahtuman, jonka teemoina on rauha ja toivo. Tapahtuma koostuu neljästä keskusteluosuudesta, joita ryydittävät musiikkiesitykset. Keskustelut käydään Johanneksen kirkossa Raatihuoneentorin laidassa. Viides osuus, Toivon tori esittely- ja myyntipisteineen levittäytyy kirkon piha-alueelle.
Ensimmäinen osio, Rauhaa Rakentamassa, kestää klo kokonaisuudessaan klo 13–14.30. Tilaisuuteen johdattaa musiikin ohella Haminan seurakunnan kirkkoherra Anna Kinnunen.
Paneelikeskustelussa Näkökulmia rauhasta keskustelevat Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, Suomen Lähetysseuran Israelin ja Palestiinan maajohtaja Maria Leppäkari, Kirkon ulkomaanavun rauhan ja turvallisuuden erityisasiantuntija Milla Perunkangas sekä John Nurmisen Säätiön meriympäristöjohtaja Ulla Rosenström.
Musiikkiesityksen jälkeen istutaan piispan pöytään, missä keskustua rauhan ja toivon kysymyksiin syventää toimittaja Antti Siukonen.
Puolen tunnin tauon jälkeen ohjelma jatkuu klo 15-16 otsikolla Toivo epävakauden keskellä. Open Doors -järjestön toiminnanjohtaja Johanna Kultalahden, lähetystyöntekijöiden Paula ja Lauri Heikkilän, sekä lähetystöneuvos, kirjailija Hanna Rinkinevan alustusten pohjalta syventäviä kysymyksiä esittävät toimittajat Freija Özcan ja Tarja Autio, sekä ex-kaupunginjohtaja, 4. sektorin toimija Hannu Muhonen.
Tauon jälkeen klo 16.30-17.30 puhutaan yhteisöjen merkityksestä Ytimessä yhteys -osiossa. Keskustelua virittävät Ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Laura Häkli, kansanedustaja Hanna Holopainen sekä Ukrainasta Haminaan muuttaneet Viktoria, Inna, Natalia ja Antonina.
Päivän päättää Piispa Jari Jolkkosen, kirkkoherra Anna Kinnusen ja kanttori Niina Venäläisen johtama rauhan rukoushetki.


