Seura voi pelata baseballin pääliigassa MLB:ssa Pohjois-Amerikassa jopa kuusi ottelua viikossa. Paljon eivät tästä huimasta tahdista jää HP:n naisten ykköspesisjoukkueen nuoret lupauksetkaan.
Esimerkiksi lukkari Minea Kontinen, 16, oli viime viikon maanantaina Haminan C-tyttöjen SM-sarjajoukkueen mukana murjomassa Puhtia Kuusankoskella.
Helatorstaina Minea lukkaroi hienosti ja palkittiin joukkueensa toiseksi parhaana, kun HP kaatoi naisten Ykköspesiksen kotiottelussa Mynämäen Vesan 2-0 (3-1, 3-1).
HP sai mukaan kärjen vaihtajan Salla Tegelbergin, 23, joka pelaa ulkona kolmosvahtina.
– Salla pääsi peliin mukaan ja menee pikkuhiljaa eteen päin, HP:n luotsari Jussi Toikka myhäili.
Minea myönsi, että ottelutahti on kova. Aikaa on silti jäänyt myös keihäänheitolle.
– Lauantaina ovat keihäänheiton kevätmestaruuskilpailut, kahden lajin taitaja kertoi.
Minea sijoittui Myyrmäen kentällä pidetyissä kisoissa yhdeksänneksi N17-sarjassa. Niin ikään Vehkalahden Veikkoja edustava Tiia Huttunen voitti ja Kontisen joukkuekaveri HP:stä, Emilia Muukka nakkasi neljänneksi.
Ja ennen yleisurheilukisoja kaksikko ehti matkata HP:n tyttöjen mukana Laitilaan, jossa Jyskeellä ei ollut mitään palaa tyttöjen superin ottelussa oranssipaitoja vastaan.
Sunnuntaina Minea Kontinen lukkaroikin sitten jo aina vaikealla Mantun kentällä Siilinjärvellä. HP puristi makean voiton, kun pohjoislohkon suosikkeihin luettu SiiPe joutui taipumaan kotiutuskisan jälkeen lukemin 1-2 (2-1, 1-6, 2-3).
Minea iski kotareissa Haminan voittojuoksun. Hän sai taas oranssien kakkospalkinnon. Huilia ei ollut vieläkään luvassa tytölle, sillä maanantai-iltana HP kohtasi Vallikentällä tyttöjen ottelussa Imatran.
HP on saanut nuorten pelaajien kuormaa helpottamaan muutaman matsin ajaksi Netta Piiraisen, 22, Roihuttarista naisten Superpesiksestä. Piirainen löi Mantulla numerolla kaksi ja pelasi ulkona siepparina.
HP pelaa tänään keskiviikkona vieraspelin Janakkalan Janaa vastaan. Ensi lauantaina joukkue kohtaa Vallikentällä Alajärven Ankkurit, joka on vaarallinen poppoo.


