Hyvän Mielen Jouluaaton tilalle Jouluateria

– Kohtaamisten keittiön Hyvän Joulumielen Yhteisateria on kaikille avoin ja maksuton yhteisöllinen tilaisuus. Sitä täydentää LC Hamina Bastionin vähävaraisille lapsiperheille ja eläkeläisille suunnattu Hyvänmielen lahjakorttikeräys, kertoo Vesa Uotila.

Viime vuodet Lions Club Hamina Bastionin tuella järjestetty Hyvän Mielen Jouluaatto muuttaa muotoaan. Kohtaamisten keittiö järjestää 16.12. Hyvän Joulumielen Yhteisaterian Summan kylä- ja kulttuurikeskuksessa. Kohtaamisten keittiö on STEA:n rahoittama hanke, jota toteuttaa Raittiusseura Jaspis ry. 

– Se on kaikille avoin ja maksuton yhteisöllinen jouluateria, jota tuemme taloudellisesti, LC Hamina Bastionin presidentti Vesa Uotila kertoo.

Hyvä Joulumielen Yhteisateria on tarjolla klo 12.30-15.00. Tapahtumassa on myös jouluista ohjelmaa, mm. joulupukki.

– Jouluaaton tapahtuma oli sekin maksuton ja ohjelmallinen jouluateria. Se alkoi 2018 yksityishenkilön toimesta, ja me olemme järjestäneet sitä parin viime vuoden ajan. Tapahtuma ei ole oikein vetänyt väkeä. Meitä vapaaehtoisia saattoi olla paikalla saman verran kuin ruokailijoitakin. Siksi ajattelimme että on hyödyllisempää tukea Kohtaamisten keittiön toimintaa.

Lionsien rahallinen tuki jouluaterialle maksetaan leijonien omaan toimintaan tarkoitetusta aktiviteettirahastosta.

– Meillä on meneillään myös Hyvänmielen lahjakorttikeräys, johon ihmiset ja yhteisöt voivat osallistua. Keräyksen tuotolla hankitaan ruokalahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille ja eläkeläisille.

Lapsiperheiden lahjakortit toimittaa hyvinvointialueen lastensuojelu ja eläkeläisten kortit seurakunnan diakoniatyö.

– Keräykseen voi osallistua maksamalla haluamansa summan LC Hamina Bastionin tilille FI96 2010 1800 0136 68 viitenumerolla 20225. Keräysluvan numero on RA/2025/1684, sanoo Vesa Uotila. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Joulukalenteri on nyt avattu!

Tervetuloa odottamaan joulua kanssamme.