Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Jani Eerolan luontokuvia ja yömaisemia Kamussa

Jani Eerolan kuvia saattaa nähdä myös facebookin Hamina -ryhmässä.

Jani Eerolan valokuvia on paraikaa esillä kahvila Kamussa linja-autoasemalla. Näytteillä on mm. tunnelmaotoksia yöllisestä Haminasta, maisemakuvia sekä lintu- ja kasvikuvia.

– Mieluiten kuvaankin maisemia ja lintuja, Eerola sanoo.

Eerolan voi nähdä kameroineen liikkeellä kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina. Syksy on kuitenkin kuvaajan suosikkivuodenaikaa.

– Silloin valo on kaikkein kiinnostavin.

Valokuvausharrastus sai alkunsa jo aivan nuorena.

– Minua vähän vanhempi serkkupoika innosti kuvauksen pariin. Myös isäpuoleni oli taiteellinen. Hän valokuvasi ja harrasti muutenkin kuvataiteita. Sieltä innostus ja vaikutteet ovat varmaan lähtöisin.

Alunperin käytössä oli filmikamera, mutta 2007 Jani siirtyi digiaikaan. 

– Otan raw-kuvia. Raakakuvissa on kaikki tieto tallessa, ja kuvankäsittelyohjelmalla on mahdollista saada kuvista paljon enemmän irti kuin jpg -muotoon tallennetuissa kuvissa.

Jani satsaa myös hyvään optiikkaan.

– Niinhän sitä sanotaan, että kameran kanssa olet kihloissa ja optiikan kanssa naimisissa. 

– Vilniemen lintutornilla tuli varis keikkumaan kovalla tuulella lähikoivun oksille, Eerola kertoo. Tuulentuivertama lintu inspiroi kuvaajaa antamaan otokselle nimeksi Tuulipukuvaris. Kuva Jani Eerola.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli