Irvokkainta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suurvaltajohtajien suusta, lienee tuo Donald Trumpin heittämä ajatus Gazan kaistaleen tyhjentämisestä palestiinalaisista, raunioiden purkamisesta ja koko alueen rakentamisesta luxus-tason lomakohteeksi – Gazan Rivieraksi.

Siis samaan aikaan, kun ajatteleva maailma suree Gazan alueen asukkaiden inhimillisiä kärsimyksiä ja kymmenientuhansien henkien menetyksiä pommituksissa sekä suunnittelee alueen jälleenrakentamista asukkaidensa käyttöön, USA:n tuore presidentti näkee kohteen lähinnä kiinteistösijoituksena.

Trumpin silmin varmaan näin onkin. Hänhän on tunnetusti ihastunut lomailuun sopivista merenranta-alueista. Hänen omistuksessaan on yksi Skotlannin näyttävimmistä golfparatiiseista, Aberdeenin alueella, vastaavanlainen ”resort” Los Angelesissa puhumattakaan omasta Mar-a-Lagon paikastaan Floridassa. Välimeren rannoilla hänellä ei sellaista vielä ole.

Presidentin tuoreet kuiskaajat, multimiljardööri Elon Musk eturivissä, antavat varmaan Trumpin kaavailuille kaiken tukensa. Hänen tukijoukoistaanhan löytyy myös iso joukko yhdysvaltalaisia kiinteistömoguleita, joita presidentin avaus kovastikin kiinnostaa.

Mikäs siinä, jos palestiinalaiset tukisivat Trumpin ajatuksia. Gazan asukkaita odottaa kuitenkin siirto naapurimaihin, tai jopa Espanjaan, Norjaan ja Irlantiin, kuten Israelin ulkoministeri väläytti.

Trumpin oma ulkoministeri Marcus Rubio tosin kiirehti paikkaamaan presidenttinsä ääneen ajattelua toteamalla, että kyse ei olisi lopullisista siirroista, vaan vain rakentamisen aikaisesta evakkoajasta.

Kuka uskoo? Nämä palestiinalaisetko, määrältään 1,5 miljoonaa ihmistä, siirrettäisiin muka takaisin Gazan alueelle sen jälkeen, kun rantatontit on viritetty rahakkaiden turistien lomanviettopaikaksi?

Olen ymmärtänyt, että Trumpin suunnitelmat ovat kohdanneet palestiinalaisten keskuudessa, Lähi-Idässä laajemminkin, suurta vastustusta. Vain Israelin nykyjohto on vaimeasti säestellyt Trumpin ajatuksia.

Se suurin pelko, mitä tällaiset ulostulot ovat omassa mielessäni saaneet aikaan, on se, että koko tämä sääntöpohjainen kansainvälinen maailmanjärjestys näyttää olevan nyt uhattuna.

Olemme tähän asti ymmärtäneet, että Putin on suurin uhka. Trumpin aktiiviset toimet heti presidentinvalan vannottuaan kertovat, että hänellekin kansainväliset sopimukset tuntuvat olevan vain makulatuuripaperia.

Olemme jo ehtineet kuulla ja nähdä hänen aloitteensa Grönlannin ja Panaman kanavan haltuun ottamisesta ja enemmän tai vähemmän vakavassa hengessä tekemät uhkailut Kanadan valtion ottamiseksi Yhdysvaltojen 51. osavaltioksi.

Kun tähän lisätään presidentin päätöksellä tehdyt tuontitullien radikaalit nostamiset sekä Elon Muskin orkesteroimat puhdistukset USA:n hallinnossa, herää kysymys, missä on maan kansanvaltainen kontrolli ja ohjaus. 

Mitä tulemmekaan näkemään seuraavan neljän vuoden aikana?

Vai kävisikö sittenkin niin, että Trumpin omassa taustapuolueessa, republikaaneissa, presidentin toimet ylittävät kohta sietorajan?