Astelen epävarmoin askelin Johanneksen kirkkoon ja istuudun täyden salin perälle odottamaan The Beatles -messun alkua. Käyn kirkossa harvoin, joten minua vähän jännittää.

Aurinkoisesti hymyilevä liturgi Jaana Kivekäs toivottaa seurakunnan tervetulleeksi iltaehtoolliselle, jossa virret on korvattu The Beatlesin lauluilla.

”Onpa meitä paljon”, hän sanoo yllättyneen oloisena. Ehkä täällä ei aina ole tupa täynnä, ajattelen.

Harrisonin Here Comes The Sun aloittaa messun musiikkiosuuden. Hellyttävän kotikutoiselta kuulostava bändi polkaisee kiusallisen pitkän odottelun jälkeen biisin käyntiin. Sanat ovat luettavissa screeniltä, vaikka en niitä tarvitsisi: tunnen Beatlesin laulut paremmin kuin omat kaskuni. Laulan mukana. Sitä vartenhan tänne tulin. Ensimmäinen kyynel herahtaa silmäkulmaan. Beatles-uskovaiselle tämä on tunteellinen paikka.

All You Need Is Love kuulostaa vieläkin kotikutoisemmalta. Esilaulajana toimivan Maija Miettisen ääni ei kuulu ollenkaan. Onko mikki napsahtanut vahingossa kiinni vai mistä on kysymys? Lisäksi bändillä ja kuorolla tuntuu olevan erilainen käsitys siitä, missä kohtaa biisiä mennään ja milloin se lopetetaan.

Jaana-pappi kertoo rakkauden kaksoiskäskystä, joka kuuluu näin: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jaanan mukaan All You Need Is Love kertoo juuri tästä kaksoiskäskystä. Itse en Jumalaa laulusta löydä, lähimmäisen kylläkin. My Sweet Lordista taas olisi löytynyt Jumala, muttei lähimmäistä.

Lennonin henkilökohtainen tilitys Help! sujuu ensembleltä jo paljon paremmin. Maijan äänikin kuuluu hyvin. Laulan mukana, ja kyynelehdin virtanaan. Tunnenko Jeesuksen vai Lennonin läsnäolon?

Kolehti kerätään seurakunnan nuorisotyölle. Minulla ei ole juuri koskaan käteistä mukanani, koska käteinen raha viittaa rikolliseen toimintaan. Onneksi löydän muutaman lantin lompsasta ja sujautan ne fariseuksen ilme kasvoillani haaviin. Kolehdin aikana soi oivaltavasti Can´t Buy Me Love.

En kehtaa mennä ehtoolliselle, vaikka sitäkin mahdollisuutta etukäteen pohdin. Ehtoollisen aikana kuullaan Eleanor Rigby ja Yesterday. Laulan nekin mukana, vaikka McCartneyn herkät kappaleet hukkuvat ruuhkaan ja hälinään.

Ehtoollisen jälkeen tarjotaan lisää Harrisonia. While My Guitar Gently Weeps on yllättävä valinta. Siinähän rakkauden kohde on kitara, eikä Jumala tai ihminen. Joel Vataja suoriutuu kitarasoolosta kuivin jaloin, vaikkei hän mikään Eric Clapton olekaan.

Messun päättää Let It Be, jonka aikana kuulen jo muidenkin laulavan. Kuulematta jää ymmärrettävästi Lennonin soolotuotannosta Imagine (Imagine there´s no heaven and no religion too) ja God, jossa Lennon laulaa, ettei usko Jeesukseen, vaan itseensä.

Poistun Johanneksen kirkosta ristiriitaisin tuntein sateiselle Raatihuoneentorille. En oikein tiedä kumpaan uskoisin, Jeesukseen vai Lennoniin. Vai itseeni.