Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Lasten Tattoo tarjoaa tekemistä ja kokemista

Kesäpuistosta löytyy leikkikentän lisäksi mm. kepparirata ja telttakatoksesta piirustuspaja.

Tänä vuonna on erityistä huomiota kiinnitetty lapsille suunnattuun ohjelmaan. Junior Tattoo on Tattoon ensimmäinen tapahtuma.

Sunnuntaina 28.7. on Bastionissa klo 12 alkaen koko perheen tapahtuma, johon on vapaa pääsy. Kotkan ja Haminan Nuoriso-orkesteri sekä Rauman Poikasoittokunta esittävät omat Tattoo-kuvionsa.

Esiintyjäkaartiin kuuluu myös yli 150 hengen lapsikuoro, Beijing Experimental Primary Schoolin orkesteri, Teinisirkus ja Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta.

Haminan Kesäpuisto muuttuu keskiviikkona 31.7. Lasten Kesäpuistoksi klo 10-15. Haminan avoin varhaiskasvatus ja yhteistyökumppanit järjestävät hauskaa tekemistä kaikenikäisille lapsille.

Torstain Treme-paraati on erityisesti lastenparaati, ja lauantaina Lapin Sotilassoittokunta esiintyy Bastionissa Soivan Siilin kyöstin ja Markuksen kanssa. 

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli