Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Pepe Willberg Hyöky-areenalla, elomarkkinaviikonloppu näkyy myös Tervasaaressa

Elomarkkinat näkyvät myös Tullimakasiinissa ja s/s Hyökyllä Tervasaaressa. Suurin huomio keskittyy perjantai-iltaan kun Hyöky-areenan valloittaa Pepe Willberg & Band.

Willbergin tunnistettava ja ilmaisuvoimainen ääni ei jätä ketään kylmäksi. Aiemminkin Tervasaaressa esiintyneelle Willbergille merellinen ympäristö on tuttuakin tutumpi.

Onhan hän seilannut adoptio-isänsä, merikapteeni Willbergin aluksen mukana maailman merillä, eikä Hyökynkään laakonki ole hänelle vieras.

Pepe Willberg bändeineen esiintyy klo 21 alkaen.

Illan alustaa klo 18 alkaen suosittu paikallinen duo Sini & Viljami.

Jo torstaina Patu Patanen miehistöineen liittyy Elomarkkinakulkueeseen. Jukka Hallikainen ja merkkivuottaan viettävä Pepe Husu ovat venemiehistönä.

Kadulla voi kuulla ainakin Lasijauholaivakeikan ja ehkä muutakin musiikkia. Markkina-avajaisten jälkeen vene rantautuu jälleen Tervasaareen.

Markkinalauantaina päivä huipentuu Veikko Lavi -laulutapahtumaan klo 18 ja sen jälkeen laituritansseihin klo 20. Rytmiorkesteri Karambo antaa tahdit.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli