Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Huhtihulinoissa runsas ohjelmakattaus lapsiperheille

Räps! Salamavalo yllätti monipalveluauto Päivänsäteessä lapsille satuja lukevan Jarkkis-nallen.

Linnoituksen päiväkodilla ja sen piha-alueella järjestettävää Huhtihulinat-tapahtumaa osattiin jo odottaa. Viimevuotiseen tapaan tarjolla oli runsaasti lapsiperheille suunnattua ohjelmaa ja tekemistä sekä tietoa erilaisista palveluista.

– Ideana on tuoda esille mitä palveluita ja toimintaa on tarjolla kaupungin tai muiden toimijoiden järjestämänä, Sanna Silvo kaupungin avoimesta varhaiskasvatuksesta kertoo.

Tapahtumasta haluttiin tehdä kaikille saavutettava, mm. kaikki aktiviteetit olivat maksuttomia.

Huhtihulinoita järjestämässä olivat kaupungin varhaiskasvatus ja kulttuuripalvelut.

Yhteistyössä mukana olivat Haminan Perhekeskus, kumppanuustalo Hilma, Kaverikoirat, Haminan Pelastakaa Lapset, Teinisirkus, Ensi- ja turvakotiyhdistys, MLL Kaakkois-Suomen piiri, Liikenneturva, Vehkalahden Veikot, Kiekkoympyrät, Kaakonkulman 4H sekä Sotilaskotiyhdistys.

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli