Tattoo -viikon tiistaina 28.7. voi nauttia kuoromusiikista historiallisten vallien välissä. Kello 18.30 asettuvat kesäteatterin näyttämölle Ruutikellarin taakse (Roopertinkatu 8), haminalainen pop- ja rockkuoro Popkööri, sekä koko kaupungin koululaisten kuoro johtajanaan johtajanaan Anne Schürmann. Kuoroja säestää Popköörin bändi.
– Kuorokonsertti Uuden edessä – laulu kantaa yli sukupolvien, liikuttaa tunteita ja kaivaa esiin muistoja uusien ja tuttujen laulujen tahtiin, Anne kertoo.
Kumpikin kuoro esittää omaa ohjelmistoaan, mutta konsertin lopussa kuorot laulavat yhteisesti konsertin nimikappaleen Uuden edessä, joka syntyi korona-aikaan hyväntekeväisyysprojektina epidemiasta kärsineiden auttamiseen Suomessa.
Konsertin ensimmäisessä osassa esiintyy koululaisten suurkuoro. Ohjelmassa on mm. Ellinooran Kultainen sukupolvi, Apinaorkesteri ja Minun ystäväni (on kuin villasukka), sekä Meidän meri.
– Kuorokonsertti ei varsinaisesti liity Hamina Tattoon ohjelmistoon, mutta Soili Perkiön säveltämä ja yhdessä Hannele Huovin kanssa sanoittama kappale on tehty samaan teemaan, eli Itämeren ja vesistöjen suojelemisen edistämiseksi.
Kahvitustauon jälkeen vuoron saa Popkööri omalla ohjelmistollaan.
– Konsertissa saa laulaa mukana, Anne vinkkaa.
Kuoroja säestävässä bändissä soittavat Anne Schürmann (piano ja ukulele), Ukko Lehtinen (ukulele, puhaltimet ja perkussiot), Mika Paakko (basso) ja Tony Aho (rummut).
Konserttiin voi ostaa lippuja portilta tai ennakkoon Sisustus Laventelista. MobilePay ja käteinen käyvät maksuvälineenä.


