Talvisodan alla Suomeen rakennettiin hälytyssireenien verkosto ilmoittamaan kansalaisille ilmapommitusvaarasta. Nykyinen hälytinjärjestelmä on perua sodanaikaisista kokemuksista. Sireenejä testataan kuukausittain. Niitä käytetään myös vaarallisten aineiden onnettomuuksien ja muiden suuronnettomuuksien yhteydessä.

Vaaratiedottaminen on tullut erityisen ajankohtaiseksi Suomen ilmatilaan harhautuneiden miehittämättömien ilma-alusten johdosta. Niiden aiheuttama potentiaalinen uhka on suuri. Olemmehan nähneet, millaista tuhoa droonien ja lennokkien kuljettamat pommit ovat saaneet aikaan mm. Koiviston ja Laukaansuun öljysatamissa.

Hälytyssireenit eivät ole kuitenkaan ulisseet. Valitettavasti muutkaan hätätiedotusjärjestelmät eivät ole toimineet toivotulla tavalla. Hätäkeskuslaitoksen 112-mobiilisovellus meni juntturaan, kun viranomaisten piti tiedottaa drooniuhasta. Yleisradiollekin droonivaara tuntui olevan vain uutisasia. Karhuista ja muista suurpedoista Yle kyllä varoittaa. Olisin odottanut, että Yleisradio olisi laittanut vaaratiedotenauhan pyörimään tv- ja radiokanavillaan myös drooniuhan yhteydessä. Julkinen palvelu, vaaratiedottaminen sen osana, kuuluu Yleisradion lakisääteisiin tehtäviin.

Useassa EU-maassa vaaratiedottamiseen käytetään ns. cell broadcasting-järjestelmää. Siinä viranomainen lähettää vaaratiedotteen alueellisesti valittuihin mobiiliverkon tukiasemiin, minkä jälkeen tukiasemat jakavat viestin pakkosyöttönä jokaiseen alueellaan olevaan mobiililaitteeseen riippumatta siitä, onko laitteessa kotimaisen vai ulkomaisen operaattorin sim-kortti. Hälytys näkyy ponnahdusikkunana laitteessa ja kuuluu silloinkin, kun laite on säädetty äänettömälle. Olen itse saanut tällaisia cell broadcasting -pohjaisia vaaraviestejä Espanjassa viettämieni talvien aikana muutaman kerran – useimmiten rankkasateista johtuneiden tulvariskien yhteydessä. Ei jää muuten huomaamatta ja kaiken kukkuraksi viesti kertoo, miten sinun pitää toimia.

Vanhasta kunnon tekstiviestistä ei ole vaaratiedottamisen työkaluksi. Sen lähettämiseksi viranomaisen on nimittäin tiedettävä kaikki kohteeksi valitulla alueella olevat puhelinliittymät ja kun viestit lähtevät yksittäisinä viesteinä, verkon kapasiteetti voi tulla vastaan. Cell broadcastingissa näitä ongelmia ei ole.

Vaaratiedottamisessa – kuten kaikessa viestinnässä – vain perille mennyt viesti ratkaisee. On hyvä, että viranomaisilla on käytössä monta viestintäkanavaa. Ja on hyvä, että viranomaisten välinen tiedonkulku toimii. Onnistunutta vaaraviestintä on kuitenkin vasta silloin, viestit menevät ihan perille asti – siis meille kansalaisille. Cell broadcasting-järjestelmä on kansainvälisesti todettu toistaiseksi tehokkaimmaksi ja varmimmaksi. Siksi se on saatava viivytyksettä käyttöön myös meillä Suomessa.