Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Prinsessatkin futaa

Pienten, 3-5 -vuotiaiden ryhmä saa ohjeet seuraavaan palloleikkiin Aliisa Koistiselta (keskellä) ja toisilta ryhmän ohjaajilta.

Haminan Pallo-Kissojen järjestämä Prinsessafutis 3-8 -vuotiaille tytöille on pyörinyt kahden viikon ajan kahtena päivänä viikossa palloiluhallissa. Ja kivaa on ollut, viitisenkymmentä tyttöä on osallistunut innokkaasti erilaisiin pallonkäsittelyä, pallon kanssa liikkumista ja yhdessä pelaamista kehittäviin leikkeihin ja harjoitteisiin.

Tapahtuma on maksuton, ja hauska  tapa tutustua lajiin leikin kautta. Kolmevuotias Aino osallistui ensimmäistä kertaa Prinsessafutikseen. Ainon mukaan kivointa on ollut juuri leikkiminen pallon kanssa. Ja mikä parasta: osallistujat saavat pinkin Prinsessafutis -paidan lisäksi omakseen myös pallot.

– Aino on pitänyt tästä kovasti, toteaa äiti Marjo.

– Isommat tytöt ohjaajina ovat ohjanneet näitä pieniä hyvin, ohjeet ovat selkeitä ja tehtävät ikäryhmään sopivia ja kivoja.

Ohjaajina toimivat HaPK:n vanhemmat pelaajat. Aliisa Koistinen pelaa itse T 18 -joukkueessa. Prinsessafutiksessa hän ohjasi pienimpiä, 3-5 -vuotiaita tyttöjä.

– Meistä ohjaajista monet ovat olleet jo useamman vuoden pelinohjaajina nappulaliigassa ja eskari- sekä perhefutiksen kaltaisissa pienemmissä tapahtumissa. Kivaahan näiden pienten kanssa on touhuta. 

 Haminan Pallo-Kissojen Nappulaliiga 2018-2023 syntyneille lapsille alkaa tänään 20.5. Nappulaliigan harjoitukset pidetään urheilukentän juniorinurmella maanantaisin ja keskiviikkoisin. Harjoituksia on kesän aikana yhteensä 25. 

– Aino lähtee aina mielellään Prinsessafutikseen, Marjo kertoo.

Lue lisää aiheesta:

Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli