Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Työtä Kuorsalon hyväksi, Julius Rajasalo palkittiin valtakunnallisesti

Julius Rajasalo Kuorsalon vesillä. Kuva Rajasalon kotialbumi.

Suomen Kylät palkitsi kylätoimijoita valtakunnallisilla kyläpäivillä. Vuoden nuorena paikallistoimijana palkittiin  Kuorsalon yhteisöllisten hankkeiden aktiivisena toimijana ja kehittäjänä tunnettu Julius Rajasalo, 26.

”Rajasalo on  on poikkeuksellisen sitoutunut, yhteistyökykyinen ja tulevaisuuteen suuntautunut kotiseututyön tekijä. Hän on johtanut aktiivisesti Kuorsalon kehittämistä muun muassa hankkeiden, kulttuuritapahtumien ja yhteistyöverkostojen kautta sekä vahvistanut yhteisöllisyyttä kääntämällä haasteetkin yhteisiksi onnistumisiksi. Ympäristöarvoja korostava ja nuoria mukaan innostava Rajasalo jatkaa sukupolvien ketjua ja tekee määrätietoisesti työtä Kuorsalon elinvoimaisen tulevaisuuden puolesta. Tällä hetkellä Rajasalo toimii Kuorsalo-Seuran puheenjohtajana”, kertoo Suomen Kylien nuorisojaosto palkitsemisperusteluissaan.

–Tuntuu todella hyvältä, mutta samalla tunnen myös suurta kiitollisuutta ja nöyryyttä tätä tunnustusta kohtaan. Toimintani rakkaan kylän parissa jatkuu samanlaisella tahdilla, kuin tähänkin asti. Lisäksi kyläyhdistyksemme johtokunnan muut henkilöt ansaitsevat huomionosoituksen. Ilman heidän tukeaan en olisi tässä tilanteessa, Julius Rajasalo kommentoi palkitsemistaan.

Rajasalo iloitsee, että Kuorsalon saarikylä on herättänyt myös mielenkiintoa.

– Yhdistyksessämme on tehty paljon monipuolista kehittämistyötä kylämme ja alueemme puolesta, joten kyllä tämä tunnustus kohdistuu erityisesti myös tälle alueelle. 

Villa Jaakkola 2.5. asti
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Perussuomalaiset 2.5. asti