Jukola-kylän maanantaiaamu ennen maailman suurinta suunnistustapahtumaa on työntäyteinen. Jukolan ja Venlojen viestin ympärille rakentuu metsään suunnistajien kaupunki, joka on väkimäärältään kaksi kertaa Haminan kokoinen.
Kilpailun johtaja Ari Kukkonen kävelee vastaan. Ympärillä hyöritään, mutta Kukkonen on tyyni kuin viilipytty.
–Valmistelut ovat aikataulussa, tietyllä tapaa jopa etuajassa, hän sanoo.
–Paljon on viimeistelyä vielä. Harjoituskilpailu voidaan pitää sovitusti keskiviikkona klo 17.30 alkaen.
Harjoituskilpailu on järjestävän organisaation kenraaliharjoitus, esikilpailu, jossa testataan maaston, hajontojen ja tapahtumapaikan toimivuus ennen pääkisaa.
Pääsen katsomaan kuuluja Jukolan saunoja oppaani Pasin kanssa. Valtavat telttasaunat, miehille ja naisille omat, lämpiävät monen kiukaan voimin.
– Kotka Jukolan erikoisuus on Jukola Beach, Pasi kehaisee.
Saunoilta pääsee lammikolle, jossa pääsee saunan lomassa pulahtamaan rankan suunnistussuorituksen päätteeksi.
–Lammikko on Jukolaa varten tyhjennetty, puhdistettu ja täytetty uudelleen, kertoo paikallinen talkoolainen Lasse Kytömäki.
Lue lisää Jukola -ennakkoa Reimarin somesta torstaina 11.6.



