Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Kohtaamisia Valojen yössä

Valojen yön teemoina olivat Suomi 100 ja Hamina – kohtaamisten kaupunki. Esimerkiksi vehkalahtelaissyntyisen runoilija Tommi Parkon perustaman Nihil Interit -runoyhdistyksen RUNOUTTA! -kiertue pysähtyi Valojen yönä Haminaan. Kiertueeseen osallistuu kaikkiaan 19 runoilijaa eri puolilta Suomea – koko seurue ei kuitenkaan osallistunut Haminan tapahtumaan. Runoilijoita riitti silti eri puolille kaupunkia, kauppohin ja kahviloihin, kohtaamaan ihmisiä, esittämään runoja ja kertomaan runoilijan työstä.

Tapahtumatarjonnassa oli jokaiselle jotakin, ja sukupolvet yhdistäviä tapahtumia oli useita. Perinteisesti tällaista on tarjonnut Kauppiaantalomuseo, jossa oli kesänäyttelyiden lisäksi paljon toiminnallista ohjelmaa koko perheelle. Perheen pienimmät etsivät leijonia kiinteistön alueelta, ja Maija Holopainen esiintyi kanteleen kanssa. Sofia Virtasen pop-up -kuvaamossa voi otattaa itsestään valokuvan aidoissa, maalatuissa pahvilavasteissa vuoden 1917 tyyliin. Rekvisiittatyöpajassa valmistettiin mm. vallankumousruusukkeita ja banderolleja, tekoviiksiä – partoja; ja teatterin pukuvarastosta lainatut asusteet olivat käytettävissä ajan hengen mukaisen tyylin luomiseksi kuviin. Puvut ja muu rekvisiitta innostivat leikkimieliseen aikamatkaan.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli