Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Sanna Vapalahti KSO:n vaalien ääniharava

Sanna Vapalahti.

Kymen Seudun Osuuskaupan edustajiston vaalien äänestysaika päättyi 28.5. Edustajistoon valittiin yhteensä 50 edustajaa eri puolilta KSO:n aluetta. Haminan, Virolahden ja Miehikkälän alueelta valittiin seitsemän edustajaa.

Vaalien äänestysprosentti oli 35,7 %, joten yli kolmannes äänioikeutetuista jäsenistä käytti äänioikeuttaan. Annetuista äänistä 41 % annettiin sähköisenä, joka on kaksinkertainen määrä edellisiin KSO:n edustajiston vaaleihin verrattuna.

– Vaalien äänestysaktiivisuus oli ylivoimaisesti suurin KSO:n historiassa. Hyväksyttyjä ääniä annettiin 29 951 ja äänimäärän kasvu oli edellisiin vaaleihin verrattuna yli 12 000 ääntä. Prosentuaalisesti kasvu oli noin 73 %. Olemme iloisia aktiivisesta jäsenistöstämme, saimme jälleen monipuolisen edustajiston KSO:lle, kertoo talousjohtaja Jukka Virenius.

Haminan ääniharavaksi nousi Sanna Vapalahti listalta A eli Sillanrakentajat, jolla oli ehdokkaita Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien, Vihreitten ja sitoutumattomien nimissä. Vapalahti sai 446 ääntä.

Samalta listalta edustajistoon valittiin Haminasta myös Elina Inkeroinen-Lalu (418 ääntä) ja Teija Suomalainen (225). Listalta A valittiin myös Anu Koskela (313) Virolahdelta sekä Jari Heinonen Miehikkälästä (266).

Listalta B eli Perussuomalaisista edustajistoon nousi haminalainen Johanna Ceder, 269 ääntä.

Sosialidemokraateista eli listalta C edustajistoon valittiin haminalainen Nina Peltonen, 262 ääntä.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli