Digilehden lukutyökalussa on bugi, joka vaikuttaa lehden suurentamiseen tietokoneruudulla. Ongelmasta on raportoitu järjestelmän ylläpitoon. Pahoittelemme ongelmaa ja toivomme sen pikaista korjaamista. Kunnes ongelma on korjattu, hyödynnäthän lehden yläpuolella olevia suurennuspainikkeita.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Yleismies Ake viihtyy kopparinakin

HP:n ainokaisen juoksun PuMu-pelissä tuonut Akseli Toikka on monipuolinen mies myös kentän ulkopuolella. Hän käy töissä sähköasentajana, mutta isän maatilalla Kannusjärvellä hoituvat monet hommat talvisesta tien aurauksesta lähtien. Kuva Petri Hiironen.

Ake tempas kivellä päähän. Näin Hector laulaa klassikkobiisissään Ake, Make, Pera ja mä. HP:n Akseli ”Ake” Toikka tempaisee sen sijaan pallon mahdollisimman lujaa pesälle.

Viime sunnuntaina 21 vuotta täyttänyt Toikka on nähty aikaisemmin ainakin kakkosvahtina, lukkarina ja kolmosvahtina. Nyt hän on kahdessa Ykköspesiksen ottelussa tuurannut Nino Muuruvirtaa kakkoskopparina.

Lisäksi Ake on pelannut tällä kaudella SuPon viidessä suomensarjamatsissa kolmoskopparina.

– En ole ikinä ennen ollut kopparina, sähkömies kertoo.

HP hävisi viime perjantaina ykkösen kärkikamppailussa Puna-Mustille 0-2 (1-6, 0-1), mutta siitä ei voida syyttää Toikan kopparipeliä.

– Ei tullut pahoja palloja, mutta paljon tuli. Ei ollut mitään kauheita.

Toikka on joutunut omaksumaan myös Muuruvirran sisäpelipaikan eli hän on lyönyt numero kaksi hihassaan. Kakkosvaihdot sujuivat perjantaina hyvin ja lisäsi hän pinkoi Haminan ainoan juoksun.

Tuliko tilastotappio?

– Kirjataan sellaiseksi, Ake tuumi.

HP keikkuu edelleen sarjan kärkipaikalla, tosin joko Kannuksen Uralla tai Seinäjoella on teoriassa mahdollisuus mennä pisteellä Hamina edellä, Tänään keskiviikkona Seinäjoella kohtaavat SMJ ja Ura ovat pelanneet kaksi matsia vähemmän kuin HP.

HP saa tänään Vallikentällä vastaansa Jyväskylän Kirin, joka on jo kerran hakenut voiton Haminasta. HP puolestaan raapi kolmen pisteen voiton Jyväskylästä.

Tämän kauden sarjaohjelman moniin kummallisuuksiin kuulu se, että Kiri ja Hamina kohtaavat seuraavan kerran jo ensi lauantaina Hippoksen stadionilla,

Sade ja sateenuhka ovat käyneet HP:lle kalliiksi tällä kaudella. Paljon väkeä on jäänyt katsomaan pelejä Ruudusta. Viime perjantaina nähtiin, että kun on mielenkiintoinen ottelu ja ilma kohdallaan, niin porukkaa kyllä tulee.

Vallikentällä oli komeasti 1 290 katsojaa. Suosituin lomakuukausi heinäkuu olisi otollista sesonkiaikaa, mutta valitettavasti HP:llä on heinäkuussa vain kaksi kotiottelua. Vierasmatseja on peräti viisi. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli