Pelle Miljoona Band: Kaiho
Stupido Records
Kaiho on kolmas Pelle Miljoonan haminalaisten muusikoiden kanssa tekemä albumi. Ensimmäinen oli Kosminen Keiju vuodelta 2018, toinen Kaakon Toteemi vuodelta 2022. Kaihon avausraita Wanha Hamina löytyy Kosmisesta Keijusta nimellä Ballaadi Wanhasta Haminasta. Biisissä on uusi rullaavampi sovitus, ja siksi uudelleenjulkaisu on perusteltua.
Kaihossa katsotaan nimensä mukaisesti paljon menneeseen, kaihoten. Mitä muuta voisi odottaa 71-vuotiaalta lauluntekijältä. Ja siinä menneisyydessä asutaan 60–70-lukujen Haminassa. Wanhan Haminan traaginen tarina on tuttu meille Haminan entisille nuorille. Ja henkilötkin ovat tunnistettavissa.
Liian nuori taas on kertomus Pellen omasta lapsuudesta. Sekin on tuttu niille, jotka tuntevat Pellen tai ovat seuranneet Pellen uraa ja haastatteluja. Kun The Renegades esiintyi Kino-Helossa vuonna 1965, liian nuori Petri ei päässyt sisään saliin vaan kuunteli birminghamilaisten pitkätukkien musisointia kadulla tuuletusaukosta. Henkilöt ovat tässäkin tuttuja meille seitsemänkymppisille haminalaisille, merille lähtenyttä Lipokasta myöten.
Ella Tepposen ja Jenni Roslakan taustalaulu tuntuu Liian nuori -biisissä jihaa-huutoineen päälle liimatulta. Sen sijaan esimerkiksi Pyhää vettä -biisissä Ellan ja Jennin äänet nivoutuvat kokonaisuuteen mainiosti.
Kaihon parasta antia meille Haminan entisille nuorille ovat juuri nämä ”vanhaan” Haminaan sijoittuvat biisit. Niitä olisi suonut tälle syvästi henkilökohtaiselle levylle enemmänkin. Laulut, jotka kertovat Pellen musiikillisista juurista, kuten Beatleseista ja Rollareista, toki myös kiinnostavat meitä rokkipappoja ja poppimammoja. Kun The Rolling Stones soitti Yyterissä, liian nuori Petri takoi Patterinkadun liiterissä Satisfactionia kurkkupurkkiin.
Menneen kelailun keskellä Pelle kuitenkin varoittaa vaipumasta nostalgiaan. Lähde matkaan nuori mies -biisissä hän laulaa: ”…kestävintä karmaa on pysyä liikkeessä.”. Vierivä kivi ei sammaloidu, yli seitsemänkymppisenäkään.
Kaiho on äänitetty Jusa Lampikarin studiossa Haminassa. Jusa soittaa myös rumpuja levyllä. Pellen lukioaikaisista soittokavereista ovat mukana Hapa Tyni, kitara ja Timo Hyle, basso. Koskettimia soittaa Jari Vähämäki. Pelle Miljoona Band kuulostaa upealta rockbändiltä. Pelle ei ole laulajana varsinaisesti mikään Pavarotti, mutta sen minkä lauluäänessä häviää, uskottavuudessa voittaa.
Kotiteollisuuden Miitri Aaltonen on miksannut Kaihon, mutta levyllä ei ole bändin ulkopuolista tuottajaa. Lampikarin Juhalta saamani tiedon mukaan Miitri astui vähän tuottajan tontillekin: hänen näkemyksensä ja kädenjälkensä näkyy lopputuloksessa. Kaiho on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa. CD ja LP julkaistaan myöhemmin.


