Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Toukokuu on kotipuutarhureiden onnen aikaa

–Kasvit, kuten ihmisetkin kestävät janoa jonkin aikaa, mutta hukkua voi vain kerran. Liiallinen kastelu on yleisin virhe, sanoo Juha Toikka. Kasvi voi nuupahtaa sen takia, etteivät juuret saa enää happea. Tiivistynyttä multatilaa voi kuohkeuttaa varovasti esim. puutikulla tai haarukalla.

Puutarhamyymälöiden kesäkausi on jo kovaa vauhtia alkamassa. Kotipuutarhureiden multapeukalot syyhyävät, pitkän talven jälkeen pitää päästä möyhimään maata, kylvämään, istuttamaan, koulimaan ja hoitamaan kasveja. Niin myös Kannusjärvellä, missä Kodin Kukat järjestää perinteisen puutarhapäivän. Muutoin nettikauppaan keskittynyt yritys avaa ovensa kerran vuodessa yleisölle, ja myynnissä on kesäkukkia, perennoja, yrttejä ja hyötykasveja sekä erilaisia puutarhatarvikkeita.

– Meillä on vakiintuneet suhteet luottotoimittajiimme Keski-Euroopassa, Hollannissa ja Ranskassa, Kodin Kukkien toimitusjohtaja, puutarhuri Juha Toikka sanoo.

Hollanti on maailman johtavia maita kasvinjalostuksessa ja puutarhataloudessa. Kodin Kukkien vastuuhenkilöt käyvät  siellä vuosittain kesäkuussa ammattilaisten kasvinjalostupäivillä.

– Ilmastonmuutos, sekä mm. tiukentuneet torjunta-ainemääräykset ovat näyttäneet suuntaa jalostustoiminnassa. Kasveista pyritään kehittämään lajikkeita, jotka kestävät paremmin sään ääri-ilmiöitä, ja ovat vastustuskykyisempiä kasvitauteja ja tuholaisia vastaan.

Toikan yritys on sitoutunut Terve taimi -tuotantoon. Siihen kuuluu mm. kasvipassi, joka on EU:n kasvinterveysasetuksen mukainen merkintä, jota käytetään istutettavaksi tarkoitetuilla kasveilla. Tarkoituksena on estää tautien ja tuholaisten leviäminen siten, että passin tietojen avulla päästään jäljittämään tuhoojia sisältävät kasvit. 

Puutarhapäivään on varauduttu säätämällä edeltävien viikkojen aikana kasvien kasvuolosuhteita niin, että ne sopeutuisivat mahdollisimman hyvin uusiin koteihinsa.

– Kasvihuoneiden lämpötilaa on jonkin verran laskettu, että kasvit karaistuisivat ja jatkaisivat kasvuaan myös kotiolosuhteissa, kertoo Juha.

Leena ja Heikki Luodon kirjoittama Kompostit puutarhassa -kirjassa kerrotaan, miten puutarhajätteestä saa helposti multaa maanparannukseen. Kirjan piirroskuvituksen on tehnyt haminalainen Minna Hankanen.

– Esimerkiksi amppelikukkia on latvottu, jotta ne kasvavat tuuheampina ja kukkivat paremmin.

Lähes kaikki kukkivat kasvi hyötyvät latvomisesta, ja sitä puutarhuri suosittelee myös kotipuutarhureille. Kasvit säilyttävät tasapainoisen muotonsa ja kukinta jatkuu vahvana.

Kasvien lisäksi puutarhapäiviltä löytyy tarvikkeita mm. kasvatukseen ja kasvinsuojeluun. 

– Tuttuun tapaan saamme vieraiksemme myös puutarha-alan asiantuntijat Leena ja Heikki Luodon, jotka ovat paikalla klo 9-14 keskustelemassa ja vastaamassa aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Heille voi tuoda tunnistettavaksi esimerkiksi erilaisia puutarhasta löytyviä öttiäisiä; mitkä niistä ovat kasveille hyödyllisiä, mitkä taas tuholaisia.

Paikan päältä voi ostaa myös Luotojen kirjoittamia puutarhaoppaita, joista uusin on juuri ilmestynyt Kompostit puutarhassa, opas puutarhajätteiden kompostointiin.

– Puutarhajätteestä saa kompostoimalla ravinteikasta multaa omasta takaa. Kompostointi ei ole rakettitiedettä, ja opas antaa selkeät, kattavat neuvot, millä pääsee hyvin alkuun.

Lue lisää aiheesta:

Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli