Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Tilikaakko muutti suurempiin tiloihin

Tilikaakon väki uuden toimiston upouudella sohvalla vas. Teija Pentti, Jatta Rinne, Onni Rinne ja Paula Vulkko.

Haminalainen tilitoimisto Tilikaakko Oy  siirsi toimistonsa Sibeliuskadulta suurempiin tiloihin Kaivokadulle.

– Meille on tulossa viides työntekijä, ja tarvitsimme isommat tilat, toteaa Tilikaakon perustaja ja toimitusjohtaja Onni Rinne.

Vuonna 2022 perustettu yritys on yrittäjän sanoin kasvanut sopivaa vauhtia. 

Tilikaakko tarjoaa kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluita sekä vuokraa Fennoa- taloushallinto-ohjelmistoa. 

Yrityksen asiakaskunnasta valtaosa on paikallisia yrityksiä. Naapurikuntien lisäksi asiakkaita on myös pääkaupunkiseudulta.

– Kun palvelut toimivat sähköisesti, ei maantieteellisellä välimatkalla ole merkitystä.

Tilikaakon käyttämä kotimainen Fennoa on yritysten ja tilitoimistojen taloushallinto-ohjelmien kärkitoimija. Pienen palan ohjelmiston menestyksestä voi Tilikaakkokin omia itselleen. 900 tilitoimiston joukosta palkitsi ohjelmistoyritys juuri Tilikaakon vuoden  Fennoa -toimistona. 

– Monet ohjelmistoa käyttävät tilitoimistot osallistuvat myös sen kehittämiseen. Meiltäkin lähtee parannus- ja korjausehdotuksia aina kun sellaiseen on tarvetta, Onni kertoo.

Uusiin tiloihin Tilikaakko muutti syyskuun alussa.

– Virittelemme vielä toimiston sisustusta, mutta työt jatkuvat täyttä päätä. 

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli