Digilehden lukutyökalussa on bugi, joka vaikuttaa lehden suurentamiseen tietokoneruudulla. Ongelmasta on raportoitu järjestelmän ylläpitoon. Pahoittelemme ongelmaa ja toivomme sen pikaista korjaamista. Kunnes ongelma on korjattu, hyödynnäthän lehden yläpuolella olevia suurennuspainikkeita.

Painettuun Reimariin vko 33 on päätynyt tuotannollisen virheen vuoksi S-Marketin viime viikon aineisto. Pahoittelemme virhettä ja siitä lukijoillemme sekä ilmoittajallemme aiheutuvaa harmia. Verkkolehteen on korjattu oikea versio torstaina 13.8.

140-vuotias Pyhällön koulu – enemmän kuin koulu

Koululaiset Viola Salmi ja Lilja Järvinen viihtyvät Pyhällön koulussa loistavasti.

Pyhällön koulussa on tänä syksynä aihetta juhlaan, sillä vuonna 1886 perustettu koulu täyttää kunnioitettavat 140 vuotta. Neljäntoista vuosikymmenen aikana maailma koulun ympärillä on muuttunut perusteellisesti, mutta yksi asia on säilynyt: koulu on ollut aina kylän sydän ja paikka, jossa eri sukupolvien elämänpolut kohtaavat.

Lauantaina 26.9. klo 13.30 koulu juhlii 140-vuotista taivaltaan! Tervetuloa mukaan!

Kun Pyhällön koulu aloitti toimintansa 1800-luvun lopulla, Suomi oli vielä suuriruhtinaskunta. Koulunkäynti, liikkuminen ja ihmisten arki olivat hyvin erilaisia kuin nykyisin. Oppilassukupolvi toisensa jälkeen on kuitenkin kulkenut koulutietään Pyhällössä. Samalla koulurakennuksiin ja niiden ympäristöön on kertynyt valtava määrä paikallista historiaa, muistoja ja tarinoita.

140 vuotta kertoo Pyhällön kylästä, joka on pitänyt koulua tärkeänä sukupolvesta toiseen. Koulun säilyttämistä tukemaan perustettiin aikoinaan Pyhällön kylätoimikunta, nykyisin Pyhällön kylät ry. Hedelmällinen yhteistyö jatkuu edelleen.

Pyhällön koulu elää ajassa

Pitkä historia ei tarkoita sitä, että Pyhällön koulu eläisi menneisyydessä. Päinvastoin. Nykyinen kyläkoulu yhdistää perinteisen yhteisöllisyyden tämän päivän opetukseen ja toimintatapoihin.

–Pienessä koulussa eri-ikäiset lapset tuntevat toisensa, samoin koulun aikuiset ja perheet. Yhdysluokkaopetus on luonteva osa koulun toimintaa, sanoo Anu Oikkonen, yksi koulun opettajista.

 Lapset oppivat paitsi oppiaineita myös toimimaan eri-ikäisten kanssa, auttamaan toisiaan ja kantamaan vastuuta yhteisestä ympäristöstä.

Koulun lähiympäristö tarjoaa mahdollisuuksia oppimiseen myös luokkahuoneiden ulkopuolella. Luonto ei ole vain koulua ympäröivä maisema, vaan osa lasten oppimisympäristöä. Tästä kertoo myös koululle rakennettu pörriäispuutarha, jossa luonnon monimuotoisuus, pölyttäjät ja ihmisen suhde ympäristöön tulevat konkreettisesti tutuiksi.

Neljäsluokkalaiset Viola Salmi ja Lilja Järvinen tykkäävät opiskella Pyhällössä. 

– Täällä on hyviä kavereita, ei kiusata ja hyvää opetusta. Olen viihtynyt paremmin pienessä koulussa kuin aiemmassa koulussa Vantaalla, josta muutimme Haminaan viime vuonna, kertoo Viola.  

– Pyhällön koulu on ihana paikka, toivottavasti tämä säilyy ikuisesti, pohtii Lilja.


Kylän sydän sykkii yhteisöllisyydelle

Koulu ja sen liikuntasali tarjoavat tiloja liikunnalle, harrastuksille, tapahtumille ja ihmisten kohtaamiselle. Koulun pihapiirissä järjestettävät Pyhällön Kylät ry:n organisoimat kesätorit ja muut yhteiset tilaisuudet kokoavat yhteen kyläläisten lisäksi myös kesäasukkaat ja kaupunkilaisvieraat.

Koulun kautta myös eri sukupolvet liittyvät toisiinsa. Sen lisäksi, että samaa koulua ovat käyneet jo kolme sukupolvea, arjessakin eri-ikäisten yhteistyö näkyy. 

Pyhällön alueen ikäihmiset ovat käyneet ruokailemassa koululla joka toinen viikko jo useiden vuosien ajan, yhteisölliset ruokailut aloitettiin noin kymmenen vuotta sitten ja niistä halutaan pitää kiinni. Ruokailun ohessa on toimintaa lasten kanssa, jumppaa, yhteislaulua, pelejä tai vierailijoita Haminan kaupungilta ja seurakunnasta. 

Kylän aktiiviseniori Jouko Yläjääski, 86, muistelee Vehkalahden kunnan aikaista toiminta-ajatusta koulun roolista maaseudulla. 

Pyhällön ikäihmiset kokoontuivat ruokailemaan koululle hyvällä porukalla 17.9.2026.

– Koulu ei ole vain koulu, vaan koko kylän toimintakeskus. Pieni koulu taipuu moneen. Suuret koulut kaupunkien keskustoissa huolestuttavat. Oma lapsenlapseni käy isoa koulua Lahdessa ja “wilma laulaa”, sanoo Yläjääski. 

Yläjääskin mukaan maaseudun ihmiset eivät juurikaan kaipaa kehittämisideoita kaupungin suunnalta, vaan kehittäminen ja mahdolliset pulmat on totuttu ratkaisemaan itse. Maaseudulla pärjätään, mutta esimerkiksi toimivat tietoliikenneyhteydet helpottavat etätyötä tekevän arkea ja mahdollistavat sitä kautta maalle muuttamista. 

Oili Harjula, toinen kylän aktiiviseniori, arvostaa säännöllisiä ikäihmisten tapaamisia ja toivoo niiden jatkumista. 

– Niin pitkään kun vanhempi ihminen haluaa lähteä liikkeelle kodistaan muita tapaamaan, pysytään virkeinä ja terveempinä. Muiden näkeminen virkistää monella tavalla ja hoitaa myös mielenterveyttä, sanoo Harjula. 

Toinen esimerkki sukupolvien välisestä lämminhenkisestä yhteistyöstä on koulun ja Etelä-Kymenlaakson veteraanien perinnekuoron yhteiset tapaamiset. Useana itsenäisyyspäivänä veteraanikuoro on esiintynyt koululaisten kanssa yhdessä Ihamaan Vasapirtillä ja kuoro on vieraillut koulun ystävänpäivä- ja pikkujoulujuhlissa. Koululaiset kutsuivat veteraanikuorolaiset mukaan myös Vinski-elokuvan ensi-iltaan Kino Haminaan viime keväänä.

Tämän artikkelin on laatinut koulun opettajakunta.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli