Lauantaina Tervasaaressa oli myös nuorten onkitapahtuma. Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajat yhteistyössä 4H-piirin ja Haminan Kalaveikkojen kanssa opasti lapsia ja nuoria onkimiseen ja kalankäsittelyyn. Alueella pääsi myös seuraamaan kirjolohen fileointia ja savustusta. Herkulliset savulohileivät, munkit ja mehu kruunasivat onnistuneen tapahtuman.
Tarja Tepponen oli tullut tapahtumaan lastenlasten, Hilma ja Toivo Tepposen kanssa. Erityisesti Toivo oli innokas kalamies, jolle onki, virveli ja pilkki ovat tuttuja välineitä.
–Vielä ei ole tullut kuin yksi salakka. Päästin sen takaisin mereen, hän totesi.
–Mökillä olen kalastanut paljon. Sain tänä kesänä virvelillä 7 haukea.
–Kalaruokakin maistuu. Lohikeitto taitaa olla kaikkien suosikki, kermaliemellä tai vaihtoehtoisesti ruohosipulituorejuustolla maustettuna, kertoi Tarja.
Nuorten onkitapahtuma on ELY -keskuksen tukema, ja se kiertää Kaakkois-Suomessa muutamalla muullakin paikkakunnalla, sanoi Arvo Turunen Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiristä.


