Digilehden lukutyökalussa on bugi, joka vaikuttaa lehden suurentamiseen tietokoneruudulla. Ongelmasta on raportoitu järjestelmän ylläpitoon. Pahoittelemme ongelmaa ja toivomme sen pikaista korjaamista. Kunnes ongelma on korjattu, hyödynnäthän lehden yläpuolella olevia suurennuspainikkeita.

Painettuun Reimariin vko 33 on päätynyt tuotannollisen virheen vuoksi S-Marketin viime viikon aineisto. Pahoittelemme virhettä ja siitä lukijoillemme sekä ilmoittajallemme aiheutuvaa harmia. Verkkolehteen on korjattu oikea versio torstaina 13.8.

Rock Camp rantautuu Haminaan!

Lassi ja Jussi olivat nuoremmasta päästä muusikonalkuja. Molempien instrumentti on kitara, selfiet ja nimmarit Alexanderilta olivat mieluisia.

Hamina on mukana Musiikista hyvinvointia Kaakkois-Suomeen -hankkeessa. Hanke on suunnattu 13-29 -vuotiaille nuorille, ja sen toteuttaa nuorisojärjestö Rock Camp yhteistyössä Haminan nuorisopalveluiden kanssa.

– Musiikki on paljon enemmän kuin säveliä ja soittamista. Se on keino itseilmaisuun, mutta myös yhteisöllisyyteen, hyvinvointiin ja itseluottamuksen kehittämiseen, kertoo Alexander Kuoppala, yksi Rock Campin valmentajista.

– Hankkeen puitteissa järjestetään säännöllistä bänditoimintaa, artistiklinikoita ja leirejä. Toiminta on nuorille maksutonta, ainoastaan leireiltä peritään pieni ruokamaksu.

Kuoppala kertoo, että leirille ovat tervetulleita kaikki musiikista kiinnostuneet nuoret.

– Ei tarvitse osata soittaa, tai omistaa mitään soitinta. Meidän valmentajien tehtävä on jakaa porukka sopiviin ryhmiin taitotason ja itse kunkin tavoitteiden mukaan. Tärkeintä on halu osallistua, oppia ja kokea musiikin voima.

Mihinkään koe-esiintymiseen ei kukaan joudu, halutessaan voi tulla aluksi vain kuuntelemaan ja aistimaan tunnelmia, mutta soittamaankin pääsee vaikka heti. Myös monenlaiset musiikkityylit mahtuvat mukaan.

Valmentajina hankkeessa on monia tunnettuja suomalaisia rockmuusikoita. 

– Valmentajavierailuja pyritään järjestämään myös nuorten toiveiden mukaan, Alexander sanoo. 

Samanlainen hanke on alkamassa myös Pohjois-Karjalassa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla.

– Rock Campin aloituspäivää ei ole vielä sovittu, todennäköisesti marraskuussa alkaa tapahtua, kertoo kaupungin nuorisopalvelupäällikkö Jenny Amperla.

– Jo sitä ennen voi Manskille tulla vaikka nuorisopalveluiden bändikouluun. Se on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat opetella soittamista ja laulamista ryhmässä. Bändikoulutoiminta on maksutonta. 

Bändikoulun lisäksi yhteistyöprojekteja on myös Haminan Elävä Musiikki ry Helmu:n kanssa. Ajankohtaista tietoa ja ilmoittautumisohjeita näihin ja Rock Campiin saa Haminan kaupungin nuorisopalvelujen sivulta tai Instagramista @haminannupa.

Järjestäjäporukkaa samaan kuvaan! vas. Haminan nuorisopalvelupäällikkö Jenny Amperla, nuorisotyöntekijä ja mm. harrastusagentti Rikumikko Kangasmäki, Helmun puheenjohtaja Timo Silvo, Alexander Kuoppala, nuorisopalveluiden bändikoulun ohjaaja Joona-Samuli Järvinen ja Helmun nuorisovastaava Veli-Matti Pasanen.

Soittaminen on myös kuuntelemista 

Kitaristi Alexander Kuoppala piti yksin tein myös pienimuotoisen kitaraklinikan, joka sisälsi monipuolisen muusikon ajatuksia ja vinkkejä kaikille musiikinharrastajille. Sanallisen annin ohella Alexander tarjosi kuulijoille herkkupaloja musiikin muodossa: entisen Children of Bodomin kitaristin käsissä instrumentti soi ja sykki väkevästi.

Hän esitteli soittotekniikoita, tyylejä ja kertoi erilaisten laitteiden ominaisuuksista.

–Sanotaan, että soittamaan oppii vain soittamalla. Sekin pitää paikkansa, riittävä harjoittelu tuo tekniikkaan sen rutiinin. Mutta yhtä tärkeää on kuunteleminen,  Alexander painotti.

– Kuuntele biisiä, miten se käyttäytyy, mitä kitara siellä tekee. Nykyisin voi mennä nettiin ja käyttää esim. isolation track -ohjelmaa joka erottaa äänitteestä eri instrumentit omiksi raidoikseen, ja treenata mukana. 

Alexander kertoi, että siihen aikaan, kun hän alkoi opetella soittamista, ei ollut mitään tällaista. Musiikkia piti vain kuunnella, pilkkoa se mielessään osiksi, treenata ja oppia pikkuhiljaa.

–Kun treenaat, niin mieti mitä varten treenaat. Kehitätkö riffejä, biisejä parempaan kuosiin, studiota vai liveä varten, tai harjoitteletko sorminäppäryyttä. On tehokkaampaa treenata tunti jotain täsmäjuttua kuin soittaa kolme tuntia vähän sinne päin.

Tosin samaan hengenvetoon hän kertoo, että saattaa joskus kotona katsoa leffaa ja soittaa samalla.

– Se ei välttämättä ole kovin laadukasta, mutta tuleepa soitettua.

Yhtenä Rock Campin vetäjistä Alexander painottaa musiikin tuottamaa isoa ja yhdessä soittamisen hauskuutta.

Alexander kertoi myös omasta polustaan muusikoksi, sekä kaikkia kiinnostaneesta Children of Bodomista. Tunnetuksi Alexander Kuoppalan teki juuri Children of Bodom, jonka kitaristina hän oli 1995-2003. Tämän vuoden helmikuussa hän palasi yhdessä muiden entisten Bodomin soittajien kanssa tribuuttikokoonpanoon, joka piti kaksi konserttia bändin edesmenneen perustajan, laulaja-kitaristi Alexi Laihon kunniaksi.

Muita bändejä Kuoppalalla on ollut Timo Rautiainen, Valonkantajat ja itse perustamansa Thyrargo. Lisäksi hän soittanut useammankin bändin levyllä.

Peräpukamat -punkbändin pojat keskustelivat Alexanderin kanssa erilaisista kitaroista.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli