Lappeenrantalainen Alisa Vainio juoksi runsas viikko sitten maratonin Euroopan mestaruuteen viiden minuutin erolla seuraavaan. Alisan aika oli uusi kisaennätys, vaikka hän taivalsi lähes alusta alkaen yksin ilman kirittäjää poikkeuksellisen vaikealla katuradalla. Hän oli EM-kisojen ylivoimaisin voittaja.

Alisa ei ole ”suomalaisen urheilujärjestelmän tuote”. Hän on varhaisnuoruudestaan lähtien ollut urheilullinen lahjakkuus ja kuulunut useissa lajeissa ikäluokkansa maajoukkueisiin. Pitkänmatkan juoksu oli hänen oma valintansa, koska sen hän koki jo varhain omakseen ja sen ehdoilla hän on elänyt urheilijan elämäänsä. Alisa oli ruotsalaisseiväshyppääjä Duplantisin kanssa vedonlyöjien suurimpia suosikkeja. Hän tiesi oman kuntonsa ja valitsi taktiikkansa sen mukaisesti. Monella meistä aamukahvi meni väärään kurkkuun, kun Alisa irtautui heti alussa muusta joukosta. ”Hulluko” tuo on, pohdittiin. Ei ollut.

Urheilu herättää suuria tunteita aina silloin, kun tulee erityistä menestystä, mutta myös silloin, kun kaikki menee penkin alle. Asiantuntijat, media ja suuri yleisökin alkavat heti spekuloida, miten menestys ”monistetaan” tai miten valmennus- ja tukijärjestelmiä tulisi kehittää, jotta suomalaisia saataisiin taas palkintopalleille.

Näin kävi nytkin. Kun miesurheilijoiden menestys jäi alle odotusten, selitettiin, että jääkiekko vie lahjakkaat pojat. Onneksi ei sentään enää edotettu, että pesäpallo kansallisena pelinä tulisi kieltää, jotta ikäluokkiensa lahjakkuudet voitaisiin ohjata ”oikeisiin” lajeihin.

Minä en ymmärrä kumpaakaan ajatusta. Kielloilla tai pakkoon perustuvilla lajiratkaisuilla ei Suomessa synny huippuja. Ei ole koskaan syntynyt eikä synny jatkossakaan. Suomi ei ole totalitäärinen maa. Nuorten lahjakkuuksien on annettava itse päättää, mihin lajiin suuntautuvat ja millaiset tavoitteet he itselleen asettavat.

Suomalaismenestyjät olivat tällä kertaa kaikki naisia. Heidän lajinsa ovat kaukana perinteisistä naisten lajeista: maraton, seiväshyppy ja moukari. Mikään järjestelmä ei heitä näihin lajeihin olisi ohjannut. Alisa, Wilma ja Silja ovat itse lajinsa valinneet samalla, kun ovat päättäneet panostaa kaiken valitsemaansa lajiin. Heidän kommenteistaan huokuu tasapaino niin fyysisten, psyykkisten kuin sosiaalistenkin asioidenkin osalta. Jos joku näistä tukijaloista on matkan varrella ontunut, he ovat yhdessä tukijoukkojensa kanssa saaneet tilanteen korjattua. Perheen, läheisten ihmisten, valmentajien ja yhteistyökumppaneiden merkitys tähän on ollut tärkeä. Sen olemme voineet aistia jokaisen kommenteista. Se on se ”suomalainen järjestelmä”.

En osaa sanoa, onko huippu-urheilijan kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tasapaino menestyksen syy vai sen seuraus? Alisan ja muiden esimerkit kuitenkin todistavat, että jos joku elämän osa-alue ei ole kunnossa, menestystä on vaikea saada.