Digilehden lukutyökalussa on bugi, joka vaikuttaa lehden suurentamiseen tietokoneruudulla. Ongelmasta on raportoitu järjestelmän ylläpitoon. Pahoittelemme ongelmaa ja toivomme sen pikaista korjaamista. Kunnes ongelma on korjattu, hyödynnäthän lehden yläpuolella olevia suurennuspainikkeita.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Yle 100-bussi tulee Tattooseen

Jo runsaan vuoden ajan Suomea kiertänyt Yle 100 -bussi on yleisön ilona Haminan torin laidalla 29.-30.7. Kuva Anne Hämäläinen.

Yksi Tattoon oheistapahtumista on 100 vuotta tänä vuonna täyttävän Ylen juhlabussin vierailu Haminassa 29.-30.7. Bussikiertueen tuottaja Minna Lindroos kertoo, että kutsuja bussivierailulle tuli monelta taholta, mm yksityishenkilöiltä ja Tattoo-organisaatiolta. Haminan tapahtumajohtaja Tiina Salonen onkin innoissaan siitä, että bussi saatiin mukaan tapahtumaan. 

– Yle on arvostettu toimija, kuten Tattookin, joten on luontevaa, että ne esiintyvät yhdessä, hän hehkuttaa. 

Yle 100 -bussi on kiertänyt Suomea pääasiassa erilaisissa kesätapahtumissa viime vuoden toukokuun lopusta alkaen. Vierailupaikkoja kertyy syksyyn mennessä lähes sata. Kiertue päättyy 5.9. Yle 100 areenalla -tapahtumaan Helsinkiin. Yleensä bussi on viipynyt samassa paikassa vain päivän, mutta Tattoo kuuluu niihin tapahtumiin, joissa ollaankin kaksi päivää. Haminassa bussi sijoitetaan keskeiselle paikalle lähelle toria ja puistoa. Minna Lindroos on siitä kiitollinen ja lisää, että ihmiset ovat olleet bussikiertueen jokaisessa pysähdyspaikassa todella superystävällisiä ja avuliaita. 

– Bussin tavoitteena on alusta alkaen ollut käydä jokaisessa Suomen maakunnassa, ja se tavoite tullaan saavuttamaan, Lindroos kertoo.

– Hamina Tattoo on iso ja kiinnostava tapahtuma, ja saimme tehtyä järkevän suunnitelman sille reissulle, niin että pystymme olemaan Haminassa kaksi päivää. 

Yle 100 -bussi on yleisölle pääasiassa kohtauspaikka, jossa voi tavata yleläisiä tai vaikkapa pelata erilaisia pelejä. 

– Voi kokeilla esimerkiksi urheiluselostamista tai miltä tuntuu olla radiojuontaja ja lukea Merisäätä tai kokeilla, osaako ratkaista fyysisen Sanapyramidin, joka on tämän kesän uutuus, kertoo Lindroos. Hän kannustaa lisäksi yleisöä antamaan palautetta Ylen ohjelmistoista ja lupaa viedä kriittisetkin terveiset eteenpäin. 

Kaikki toiminnot tapahtuvat bussin ulkopuolella ja monet niistä riippuvat erityisesti säästä, joten bussin mukana tuleva Ylen henkilökunta on varautunut improvisoimaan. Bussissa on mukana 5-10 yleläistä ja mukana on yleensä myös yleisölle tuttuja ruutukasvoja. Haminassa nähdään ainakin Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Ville Kilpeläinen ja mahdollisesti joku muukin. 

Bussivierailu ei takaa Haminalle julkisuutta

Yle 100 -bussin vierailu ei välttämättä tuo Haminalle laajaa näkyvyyttä. 

– Bussin tehtävä ei olekaan tuottaa tapahtumille tai tapahtumapaikkakunnille julkisuutta, vaan olla läsnä tapahtumissa ja kontaktissa yleisöön, ja tuoda tapahtumaan yleisöä kiinnostavaa toimintaa ja elämyksiä, selittää Minna Lindroos. Juttuja tehdään Ylen kanaville, jos siihen on journalistiset perusteet, mutta parhaiten sana leviää Lindroosin mukaan sosiaalisen median kautta. 

– Yle-kasvot jakavat yleensä ahkerasti julkaisuja kiertueelta ja Ylen nettisivuilla pyörii traileri, jossa mm kerrotaan tulevista vierailupaikkakunnista, Lindroos muistuttaa.

Yle 100 -bussi on ollut Lindroosin mukaan todellinen menestys. Bussilla on käynyt runsaan vuoden aikana tuhansia ihmisiä. Hitiksi ovat nousseet Merisään lukeminen ja cornhole-peli, jota kutsutaan HerneBussi -peliksi, Lindroos kertoo. Joitakin taas ovat kiinnostaneet Ylen puvuston taidonnäytteet kuten Käärijän vaatteet. 

– On ollut todella hienoa tavata ihmisiä ympäri Suomea, ja vastaanotto on ollut joka paikassa innostunut, Lindroos kiteyttää.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli