Haminan tori on arkiaamuna hyvin hiljainen. Mutta vähän ennen seitsemää Puistokadun ja Kaivokadun kulmauksessa alkaa tapahtua. Valkoisen kahvilavaunun eteen kertyy väkeä hyvissä ajoin ennen kahvilan avautumista. Muutamassa minuutissa yhä useampi odottaja saa kahvimukinsa ja joko munkin tai voileivän ja siirtyy koleasta ulkoilmasta lämmitettyyn telttaan. Troikan kanta-asiakkaat hakeutuvat kantapöytiinsä ja alkaa vilkas rupattelu. Hiukan myöhemmin kahvilaan virtaa töihin menijöitä.
Minna Luoman jo kahdeksan vuoden ajan luotsaama torikahvila on auki arkisin ja lauantaisin sekä satunnaisesti myös sunnuntaisin huhtikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin. Äitinsä jälkeen torikahvilan pitäjäksi ryhtynyt Luoma on onnistunut kasvattamaan yrityksen liikevaihtoa koronavuosista huolimatta ja vakiinnuttamaan sen aseman Haminan torin johtavana kahvilana. Hintataso on pysynyt melkein viime vuoden tasolla siitä huolimatta, että materiaali-, vuokra- ja palkkakustannukset ovat nousseet. Kymmenkunta henkilöä työllistävällä Troikalla on tällä hetkellä 180 asiakaspaikkaa eikä yrittäjän ajatuksissa ole toiminnan laajentaminen.
Varsinkin kesällä kahvilassa käy päivittäin satoja asiakkaita.
–Iäkkäät kanta-asiakkaat ovat meille kallisarvoisia, sillä he tulevat tänne satoi tai paistoi, mutta kahvilan ovat löytäneet entistä paremmin kaikenikäiset, myös nuoret, matkailijat ja mökkiläiset, Luoma kertoo. Hän on myös huomannut, että yksin tulevat ikäihmiset löytävät kahvilasta helposti juttuseuraa.
–Monille tämä tuo heidän päiväänsä tärkeää rutiinia ja merkitystä, Luoma kuvailee.
Vetonauloina munkit ja lohileivät
Varsinkin kanta-asiakkaat tietävät, että kahvin voi saada edullisemmin muualta, mutta torikahvilan valtti ovat sen omat tuotteet.
–Munkit on kyllä Etelä-Suomen parhaat varmaan, suitsuttaa omaa annostaan odottava Seppo Jäkälä. Munkkien reseptiä Minna Luoma ei suostu paljastamaan.
–Se on liikesalaisuus, hän sanoo. Munkkien rinnalla suosiossa ovat myös lohileivät, joiden lohi graavataan itse.
Tauno Välitalo tunnustaa käyvänsä Troikassa vain kauniina päivinä.
–Troikan avaus on kuitenkin kevään merkki, kun kauppaketjujen kahviloissa yleensä istuvat eläkeläiset vaihtavat torikahvilaan, hän kertoo. Vakioporukalla on Troikan teltassa kantapöydät samoin kuin talviaikaisissa tapaamispaikoissaan.
–Esimerkiksi kannusjärveläisillä ja pesäpalloihmisillä on oma pöytänsä, hän kertoo.

Troikan kahvit kuuluvat myös Taina Harjun aamurutiineihin.
–Meillä on parin muun naisen kanssa sellainen aamukokoontuminen tässä ennen töihin menoa, hän kertoo.
Troikan tuotteiden menekki on yleensä niin kova, että ne saattavat toisinaan loppua kesken.
–Jos taas jotakin jää jäljelle, niin sitä ei heitetä pois, vaan lahjoitetaan esimerkiksi leipäkirkolle tai myydään edullisemmin seuraavana päivänä, Luoma kertoo.


