Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Ravintola Alku sulkeutuu kuun lopussa

Ravintola-alan yrittäjä, keittiömestari Teemu Suomalainen on kiireinen Alkun keittiössä vielä maaliskuun viimeiseen lauantaihin asti.

Ravintoloitsija Teemu Suomalainen ilmoitti Haminassa melko tarkalleen kaksi vuotta toimineen ravintola Alkun sulkevan ovensa 28.3. jälkeen.

Alku toi Haminaan erilaisen, fine dining -tyyppisen makumaailman. Ravintola on keskittynyt  lähellä tuotetuista, puhtaista ja tuoreista raaka-aineista luotuihin uudenlaisiin makuelämyksiin. 

–Alkun ruokakonsepti on otettu hyvin vastaan. Ravintolan sulkeminen liittyy muun yritystoimintani kehittämiseen, Suomalainen sanoo.

Suomalaisella on Virolahdella navettaravintola Juuri, ja sen lisäksi hän tuottaa catering -palveluita mm. yrityksille ja erilaisiin tapahtumiin ja festareille. Hän on yhteistyökumppanina tekemässä catering -palveluita mm. helsinkiläiselle charter-risteilyjä tarjoavalle yritykselle sekä Sunilan Kantolaan.

–Lisäksi konsultoin jonkin verran muita ravintolayrityksiä, autan ruokabrändin luomisessa ja suunnittelen ruokalistoja. Haluan olla mukana kehittämässä suomalaista ravintolaruokakulttuuria ihan yleisestikin.

Sekään ei ole poissuljettua, että Suomalainen avaisi Haminassa joskus ravintolan uudelleen.

–Uusia tiloja, ja uusia mahdollisuuksia tulee kyllä pidettyä silmällä. Haminassa tai jossain muualla. 

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-
Let's vits again

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli