Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Orvokit aloittavat kesäkukkakauden

Eija (vas.) ja Anu Tepponen alkavat lastata orvokkilaatikoita Karhulan myymälään.

Tepposen puutarhalla Hirvelän tilalla on käsillä vuoden kiireisimmät ajat. Kesäkauden kukista ensimmäisinä ovat markkinoille tulossa orvokit.

Näkymä kasvihuoneen ovella lähes tyrmää kävijän: värikäs ja tuoksuva orvokkimeri ulottuu kauas. Kukkien keskelle tekisi mieli heittäytyä vain aistimaan niiden terälehtien herkkää kauneutta, värien runsautta ja tuoksun hienovaraisuutta.

Yrittäjällä on käytännöllisempi asenne: osa kasveista on tullut pikkutaimina, osa kylvetty itse. Orvokkihuoneen lämpötilaa on säädetty kasvuvaiheen mukaan sopivaksi, niitä on ruokittu ravinteilla, valolla ja vedellä. Nyt ne ovat parhaimmillaan kukassa ja valmiina muuttamaan omaan kotiin.

– Karhulan myymälä avattiin lauantaina. Haminassa kukat tulevat torille myyntiin, mutta milloin, se riippuu säästä. Viimeistään sunnuntain kevätmarkkinoille olisi kuitenkin tarkoitus saada kukat esille, kertoo Anu Tepponen.

– Orvokki kestää hyvin jopa pienen pakkasen. Kukinta säilyy kun orvokkia lannoittaa ja kastelee säännöllisesti. Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa. 

Orvokkeja silmänkantamattomiin.
Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli