”Amor Fati” on latinankielinen fraasi, jonka voi kääntää suomeksi ”rakasta kohtaloasi”. Amor Fati on myös haminalaisen Eskapismi -yhtyeen uusimman levyn nimi. Kun ensimmäinen levy Mun vuoro puhuu sylki ulos suruna, raivoa ja turhautuneisuutta, aletaan Amor Fatissa nähdä tapahtuneille asioille tarkoitus.
– Se on matka epätoivosta toivoon, menetyksistä hyväksymiseen, riippuvuuksista ihmissuhteisiin ja niihin hetkiin, jolloin ihminen joutuu katsomaan itseään suoraan silmiin, kerrotaan yhtyeen sosiaalisen median kanavilla.
Tätä matkaa pääsee seuraamaan tulevana lauantaina 26.9. Amor Fatin julkaisukeikalla Haminan teatterilla. Ovet aukeavat klo 19, ja itse keikka alkaa klo 20.
– Keikalla soitetaan uuden levyn kaikki 11 kappaletta, sekä valikoituja vanhempia biisejä, Alexi Trumusis kertoo.
– Lämpiön baari ja kahvila palvelee ennen keikan alkua ja väliajalla.
Lippuja keikalle saa ovelta, ja edullisempaan hintaan ennakkoon lippu.fi:stä.
– Valitsimme teatterin julkaisukeikkaa varten ihan tarkoituksella. Intensiivinen ja läsnäoleva musiikki voi olla kuulijalle kokemuksena yhteisöllisyyden tuoja tai intiimi ja henkilökohtainen pakopaikka, teatteri taipuu kumpaankin ääripäähän.

Vahvat ja henkilökohtaiset sanoitukset, samoin kuin melodinen musiikki ovat Alexin käsialaa. Sovitukset tehdään bändin yhteistyönä.
– Timolla (Länsivaara) oli levyn synnyssä valtavan iso rooli. Hän hoiti mm. äänityksen, miksauksen ja masteroinnin.
Kun Eskapismi syntyi vuonna 2024, oli se kahden miehen, Alexin ja Timo Länsivaaran duo. Jo heti ensimmäisenä vuonna julkaistiin levy Mun vuoro puhuu.
Sen jälkeen Eskapismi on kasvanut nelihenkiseksi bändiksi.
Amor Fati -levyllä soittavat Alexi Trumusis (laulu/kitara), Timo Länsivaara (kitara/laulu), Tea Palonen (basso/laulu) ja vierailijana Tomi Pekkola (rummut).
– Oli upeaa että saatiin Tomi levylle soittamaan, vaikka miehen muut projektit pitävät hänet poissa mm. julkkarikeikalta. Teatterilla rummuissa nähdäänkin yllätysnimi, jota kannattaa myös tulla katsomaan.


