Kalervo Kulmala (s. 1947) tuli vuonna 1961 vain 13-vuotiaana soitto-oppilaaksi Haminan varuskuntasoittokuntaan. Sen jälkeen musiikki on vienyt hänet soittamaan monenlaisissa kokoonpanoissa ympäri maailmaa, ja opettamaan soittamista monille uusille soittajille. Tattoon tarjonnasta hän kehottaa nauttimaan avoimin mielin ja kaikilla aisteilla.
– Ensiesiintymiseni oli Haminan ortodoksisen kirkon edessä rumpalina. Siihen aikaan kaikkien soitto-oppilaiden piti opetella ensin rummuttamaan, ja soittamaan sen jälkeen fanfaaritorvea. Kolmantena piti valita itselleen oma soitin. Minulla se oli trumpetti, mutta sen soittaminen loppui lyhyeen.
Kulmala lähti soittokunnasta reserviin joulukuussa 1965, 18-vuotiaana ja sillä hetkellä Puolustusvoimien nuorimpana reservin vänrikkinä. Omaksi soittimeksi oli lopulta valikoitunut käyrätorvi, lähinnä siksi että sen soittajat olivat niin mukavia ihmisiä. Se ei ole maailman helpoin soitin opetella ja soittaa.
– Käyrätorvea sanotaan araksi ja helposti kicksejä aiheuttavaksi soittimeksi. Sitä on vaikea hallita: jos joku tekee soittokunnassa virheitä, niin yleensä se on käyrätorven soittaja.
Haminasta alkaneeseen muusikon uraan on kuulunut muun muassa soittamista Radion sinfoniaorkesterissa, kapellimestarin tehtäviä Kouvolan ja Vaasan kaupunginorkestereissa, töitä Viron valtiollisessa sinfoniaorkesterissa sekä käyrätorvensoiton professuuri Viron musiikkiakatemiassa. Nykyisin Kulmala on Viron kansalainen, mutta koti on löytynyt vuodesta 2008 lähtien myös Haminasta. Sen myötä hän on soittanut useamman kerran Hamina Tattoossa MPK Kaakkois-Suomen soittokunnan riveissä.
– Kun muutin tänne takaisin, varuskuntasoittokunta oli vielä olemassa ja menin mukaan porukkaan. Pari vuotta sen jälkeen varuskuntasoittokunta lopetti toimintansa, ja MPK:n soittokunta perustettiin. En ole enää vakituisesti missään kokoonpanossa, mutta keikkailen edelleen sekä Suomessa että Virossa.
1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Kulmala toimi myös Puolustusvoimien sotilaskapellimestarien kouluttajana. Joinakin Tattoo-kesinä kaikki Haminassa omia soittokuntiaan johtaneet suomalaiset sotilaskapellimestarit olivat hänen entisiä oppilaitaan. Heidän tekemisiään on ollut hauska seurata, ja hyvin he ovatkin pärjänneet.
– Muistoja Pohjolasta on ollut minulle lapsesta asti uskomattoman vaikuttava marssi. Nykyään sotilassoittokunnilla on huomattavasti laajempi ohjelmisto kuin ennen, ne ovat yhä enemmän viihde- ja Big Band -kokoonpanoja. On kuitenkin tärkeää, että ne soittavat edelleen myös marsseja. Niitä ei kukaan muukaan soita.
Pitkän uran musiikin parissa tehnyttä Kulmalaa surettaa se että Viro lakkautti muutama vuosi sitten oman sotaväen soittokuntansa, kun se jakautui poliisi- ja rajavartioston soittokunniksi. Se oli paha isku virolaiselle sotilasmusiikille. Nuorille hänellä on hyvä vinkki:
– Kannattaa valita itselleen sellainen harrastus, jota voi harrastaa läpi elämän. Soittaminen on juuri sellainen.


