Elokuvaohjaaja Hjalmar Hårdh saapuu assistenttinsa Olivia Lindelöfin kanssa Haminaan kuvaamaan mustavalkoisia otoksia elokuvaan, jolla on tarkoitus markkinoida Suomea Berliinin vuoden 1911 suuressa matkailunäyttelyssä. Kuvauspaikaksi valikoituu Haminan Pursiseuran upea paviljonki. Sinne Hårdh kokoaa paikallisista asukkaista näyttävän seurueen ilmentämään suomalaista kauneutta, komeutta ja sisukasta luonteen laatua.

Edellä kerrottu on sepitettä. Tuollainen elokuva kyllä esitettiin Berliinissä vuonna 1911, mutta sitä ei kuvattu Haminassa. Itku ja Nauru -tuotantoyhtiön tuottaja Anne Kainlauri yhdisti faktaa ja fiktiota tehdessään käsikirjoitusta Haminan linnoituksen wanhat talot ry:n kymmenvuotisjuhlaelokuvaan. Se on edelleen katsottavissa yhdistyksen nettisivuilla.

– Itku ja Nauru syntyi osaksi yritystäni noin vuonna 2020, kun suunnittelin tarinallisia opastuskierroksia joilla yhdistyivät hyvä ruoka, viini ja tarinat, Kainlauri kertoo. 

– Hamina on todella inspiroiva paikka. Yritykseni tarjonnassa on esimerkiksi illallisnäytelmä Venäjän keisarinnan Katariina Suuren ja Ruotsin kuninkaan Kustaa kolmannen tapaamisesta Haminassa kesällä 1783.

Itkun ja Naurun tuotantoja Kainlauri kuvaa totta ja tarua yhdisteleviksi näytelmiksi, jotka antavat asiakkaille mahdollisuuden leikkiä ja osallistua toteutukseen. Kun työn tilaaja ottaa häneen yhteyttä ja esittää toiveitaan syntyy syöte, johon hän voi muun tuotantoryhmän kanssa lisätä tosiasioita, tarinoita ja kiinnostavia persoonia. Siihen haminalainen miljöö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet.

– Tämän on kuvauksellinen kaupunki jolla on rikas historia. Berliini-elokuvan yhteydessä aloin miettiä täältä kotoisin ollutta kuvataiteilija Hugo Simbergiä. Mietin, että Haminasta olisi varmasti löytynyt sellaiseen filmiin parhaat näyttelijät.

Kotkassa asuva Kainlauri on tehnyt Itkun ja Naurun tuotannoissa paljonkin yhteistyötä haminalaisten historianharrastajien kanssa. Sen tuloksena syntyi muun muassa viime marraskuussa paikallisessa kahvilassa vietetty illallinen, joilla Haminan historiasta tutut apteekkarit, kauppiaat ja muut merkkihenkilöt nousivat pitämään pöytäpuheita. Hyvän ruuan ääressä istuminen ja tarinoiden kuunteleminen on parasta mitä sellaisten sepittäjä tietää.

– Joskus niillä voi raapaista ihmistä pintaa syvemmältä, raapaista jotakin omakohtaisesti koettua tai elettyä. Se voi olla vaikka hyvä ruokamuisto. Silloin ihminen monesti hoksaa jotakin.