Suvi Ratinen:
Pakolainen
Otava 2025
325 sivua

Toinen maailmansota tekee Aino Kallaksesta (1878–1956) pakolaisen. Neuvostoliitto miehittää Viron, ja Kallaksen perheen on lähdettävä sieltä. He siirtyvät Suomeen, mutta se ei ole heille turvallinen maa. Päinvastoin – Suomessa syntynyt Aino o.s. Krohn saa kansalaishakemukseensa kehotuksen lähteä maasta. Suomi on solminut Moskovan välirauhansopimuksen ja luvannut lähettää virolaiset Neuvostoliittoon. Ruotsi sen sijaan on luvannut ottaa vastaan kaikki pakenevat sekä antaa heille ruokaa, suojaa ja turvaa.

Romaani alkaa syksystä 1944. Aino ja sairas Oskar Kallas (1868–1946) ovat laivamatkalla Turusta Tukholmaan.

Ruotsissa on jo heidän vanhin lapsensa, tytär Virve omien lastensa kanssa. Oskar jää sairaalaan ja Ainolla alkaa matka asunnosta toiseen, sillä pakolaisvirta on aiheuttanut asuntopulan. Viimein he onnistuvat saamaan neljän huoneen asunnon, jonne muuttaa Aino, Virve, hänen lapsensa ja Virven käly perheineen.

Ruotsiin on tullut niin paljon pakolaisia, että asenteet alkavat kiristyä. Ainokin saa kirjeen, jossa toivotaan, että hän palaisi takaisin kotimaahansa, Viroon. Hän ei uskalla. Hän ei voi palata. Maailmankansalaisesta tulee omaisuutensa menettänyt sivustakatsoja. Hän kokee olevansa loinen, löyhkäävä kala.

Terveydelliset vaikeudet, pelko, suuri elämänmuutos, puolison kuihtuminen ja lopulta kuolema kuluttavat Ainoa. Hänellä ei ole jäljellä muuta kuin laaja kirjallinen tuotantonsa lukuisine käännöksineen. Näille kirjoilleen hän rakennuttaa kirjakaapin.

Ainon kustantamo, Otava, viivyttää uuden novellikokoelman julkaisua, ja sen sijaan kiirehtii päiväkirjojen julkaisemista.  Aino päättää suostua, vaikka olikin ajatellut antaa ne julkaistavaksi vasta kuolemansa jälkeen. Vedosten tarkistaminen vie hänet moniin muistoihin. Päiväkirjojen ensimmäinen ja toinen osa julkaistaan.

Vuodet kuluvat, sitten hän saa tietää, että jos hän saisi takaisin Suomen kansalaisuutensa, hänelle myönnettäisiin miljoonan markan elämäntyöpalkinto. Kansalaisuus järjestyy viimein, ja Aino saa rahat. Päiväkirjat myyvät, ja niistä otetaan uusia painoksia. Kolmaskin osa ilmestyy ja aiheuttaa pahennusta, mutta Aino ei kadu mitään. Hän on turvassa paksujen kiviseinien suojassa hoitokodissa. Hänellä on lipaston laatikossa Suomen passi, ja hän tietää, minne hänet haudataan. Yhdeksän vuoden pakolaisuus on päättynyt.

Suvi Ratisen osaavissa käsissä on syntynyt hieno ja uskottava romaani Aino Kallaksen pakolaisvuosista. Vuosista, jolloin häneltä riisuttiin lähes kaikki. Kirjailija onnistuu rakentamaan ehjän ja koskettavan kokonaisuuden kirjeistä ja muista dokumenteista. Lukija tuntee samaa epävarmuutta kuin teoksen päähenkilö ja koko virolainen pakolaisyhteisö Ruotsissa.

Romaani kerrotaan kolmannessa persoonassa. Se laajentaa kuvausta paremmin kuin biofiktioissa usein suosittu minäkertoja. Silti kirjailija johdattaa lukijan taitavasti myös Ainon mielen sisään, hänen ajatuksiinsa.

 Romaanin rakenne on ilmava, sen rivitys on tavanomaisesta poikkeava. Typografinen keino luo lyyristä ilmettä teoksen ilmiasuun ja rytmittää tekstiä.

Ainon ja Oskarin elämä hipaisee myös nykyistä Haminaa, sillä he salakihlautuivat Kuorsalon saaressa vuonna 1899.

Tiedoksi vielä, että Ainon veli, Kaarle Krohn oli vuonna 1888 avioitunut Helena Cleven kanssa. Helena Cleven vanhemmilla oli käytössään Vilniemen kartano. Kaarle Krohn rakennutti alueelle Suviranta-huvilan 1900, jota nykyään voi vuokrata. 

Päivi Ahtosalo, FM
Kirjoittaja on Haminan kansalaisopiston kirjoittajaryhmän jäsen.