Miehikkälän Moottorikerho järjesti viikonloppuna kolmepäiväiset motocrossin MX- liigan finaalit. Lauantain ja sunnuntain yhteensä seitsemässä kilpailuluokassa riitti lähtöjä ja jännitettävää koko päiväksi, sillä kilpailuihin osallistui 350 motocrossi kuskia eri puolilta maata. Kilpaluokissa kuljettajien ikähaitari on 5-vuotiaista ikämiehiin. Sunnuntain huipennus oli MX85 -luokka, missä kilpailtiin juniorien Suomen mestaruudesta. SM-pronssia nappasi kylän oma poika Miko Korpela.
Kilpailut vietiin läpi Miehikkälän Moottorikerhon oman talkooporukan voimin. Kahvila- ja ruokateltalla riitti sutinaa, kun päivittäin arviolta noin tuhat henkeä käytti teltan palveluita.
–Pyrimme tekemään palvelut sujuviksi ja tarjoamaan eri puolilta Suomea tuleville kilpailijoille ja heidän taustajoukoilleen koettavaa myös kilpailuluokkien ulkopuolella, kertovat Moottorikerhon puuhanaiset Sanna Korpela ja Pirita Sakki.

Varsinaisen kilpailun tauottua oli iltaohjelmassa mm. varikkomopojen rento kisa ja lapsille epävirallinen ajokisa sähkömopoilla.
–Näin massiivisen tapahtuman läpivieminen on pienelle seuralle haaste. Kilpailuviikonlopun aikana täytyy turvata sähkön riittävyys, saunat, suihkut, lämmin vesi ja riittävät wc-tilat, kilpailun johtaja Mikko Korpela toteaa.
–Hyvin näistä selvittiin. Viime vuonna valmistuneeseen uudisrakennukseen tuli toimisto- ja kokoustilojen lisäksi mm. lisää sauna- ja peseytymistiloja.

Radan alueelta löytyy myös majoitustilaa, ja rataa vuokrataan leiri- ja tapahtumakäyttöön.
Katso MX-liigan tulokset tulosarkisto.fi.
