Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Seilorin muistoissa Hamina ja S/S Atlas, Juhani Luttunen muistelee osa 2.

Luttusen ensimmäinen reissu ahvenanmaalaisen Asta Rederin s/s Atlaksella oli parrulasti Haminasta Alexandriaan. Kuva Juhani Luttusen kotiarkisto.

Juhani Luttunen

Olin nuorena merimiehenä 60-luvulla kolme kertaa Haminassa Merityönvälityksen listoilla. Haminahan kuului Suomen vilkkaimpiin satamiin siihen aikaan ja jobit laivoihin oli helpompi saada kun satama oli laivoja täynnä. Siksi merimiehet tulivat kauempaakin Haminaan työn hakuun.

Tämä oli minun kolmas kerta Haminassa. Merimiesmajoitusta kaupungin laidalla kaksikerroksisessa puutalossa piti vanha rouva Olka. Siellä myös minä tapasin olla. Merimiehet kutsuivat paikkaa Kivelän Kympiksi. Siellä tutustuin moneen tunnettuun merimieheen kuten Vaskosen Kalleen ja Pikku Ouluun pari nimeä mainitakseni.

Hetekan paikka Olkalla maksoi muutaman markan, siihen sisältyi myös lauantaisauna. Joskus, kun väkeä oli enempi, niin Olka levitti lattialle patjoja että kaikilla oli katto pään päällä. Huuto oli Myllyssä joka arkipäivä kahdentoista maissa (ilmoitus avoimista työpaikoista merimiestyönsvälityksessä).

Vuosi oli 1967 ja kevättalvea. Erikseen pitää vielä mainita Ravintola Vallinsarven ja Laitisen Baarin ystävälliset ihmiset. Siihen aikaan Laitisen Baari oli Linja-autoaseman vieressä. Noin parin viikon odottelun jälkeen sain pestin puolimatruusina ahvenanmaalaiseen Asta Rederin S/S Atlakseen joka oli yli 30 vuotta vanha laiva jo silloin.

Meitä oli useampia merimiehiä, jotka saivat silloin jobin Atlakseen, Ruotun Eikka ja Pukin Oippa tulee ainakin mieleen. He olivat konepuolen merimiehiä. Haminasta lähdimme parrulastissa Egyptiin ja sitten kiertelimme tätä tellusta vähän siellä sun täällä.

Tällaiset laivat kuten Atlas, jotka ottivat rahtia mistäpäin maailmaa tahansa, kutsuttiin villinlinjan laivoiksi. Myös hakurahtiliikenteeksi voisi Atlaksen epäsäännöllisiä linjoja kutsua.

Itse olin laivassa vähän yli vuoden ilman lomia tai rahtiliikennettä Suomesta. Laiva oli ”lemppuluukku” laiva. Vanhat merimiehet kyllä tietävät mitä se merkitsee. Ruuma-aukot suljettiin selstuukkien (kannatinpalkit jotka nostettiin paikoilleen höyryvinsseillä) päälle heitettävillä pari metriä pitkillä luukuilla, missä oli kädensijat molemmissa päissä. Näitä oli ruumaa kohti kymmeniä. Sen jälkeen vielä vedettiin näiden päälle useampi pressu jotka kiilattiin reunoista kiinni luukun karveliin (ruuma-aukkoa kiertävä reunus). Voimanlähteenä ei ollut hydrauliikka vaan kaurapuuro. 

Aikanaan kun tulimme Brasiliasta Englantiin, niin otin ulosmaksun (lopputilin). Lähemmäs Suomea ei laiva tullut. Vähän yli vuoden työjakso ilman lomia riitti sillä erää.

Atlaksen jälkeen siirryin Ruotsinlipun alle Broströmin ja Grängesbergin varustamoille armeijaan asti. Varusmiesajan jälkeen jäin matkustajalaivoihin etupäässä Suomen ja Ruotsin välille eläkkeelle asti. Asuin silloin Turussa. Eläkepäiviä vietän Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.

Joskus sitä ihmettelee, että näin äkkiäkö tämä aika on tosiaan mennyt. Minun poikakin on jo neljänkymmenen. Terveisiä kaikille tutuille Haminaan, jotka ehkä minut vielä muistavat.

Juhani Luttusen merimiesmuistelmien ensimmäinen osa julkaistiin Reimarissa 19.6. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös