Mark Haddon – Simon Stephens: Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Suom. Aino Piirola. Ohjaus Sini Pesonen. Skenografia Lucie Kuropatová. Valaistusmestari Mikko Laaksonen. Äänimestari Tommi Leinonen. Sävellys Jouni Bäckström. Naamiointisuunnittelu Silja Huuhtanen. Taistelukoreografiat Henry Holopainen. Rooleissa Marika Huomolin, Miia Maaranen, Ella Mustajärvi, Jarkko Sarjanen, Mirka Mylläri, Anne Niilola, Kalle Kurikkala, Kari Kukkonen, Osku Haavisto. Kotkan teatterin ensi-ilta 28.3.
Kun tyhjällä näyttämöllä alkavat sähköjohdot rätistä ja vilkkua, kartat piirtyä esiin, nakutus osua tajuntaan, katsojassa tapahtuu jotakin ennenkokematonta. Erityisnuoren kokemus ympäristöstä tarttuu yleisöön. Ja siinä me olemme, jaetussa todellisuudessa, ainakin jollakin tasolla.
Kotkan teatterin erityisnuoren ja hänen läheistensä tarinan kertova Yöllisen koiran merkillinen tapaus on hätkähdyttävä näytelmä.
Ei ole uutinen, että Kotkassa tehdään korkeatasoista, taiteellisesti kunnianhimoista teatteria. Ei ole uutinen sekään, että siellä ensembletyö on kunniassa. Senkin voi hieman hämmentyneenä todeta, että näytäntökauden viimeinen ensi-ilta on käsittämättömän syvä ja hieno elämys – mutta uutinen on se, miten äärettömän hienosti lavastaja Lucie Kurapatová avaa katsojalle väylän siihen mitä toisen ihmisen päässä tapahtuu. Hän tekee visualisoimalla kokemukselliseksi jotain sellaista, mihin sanat eivät yllä. Kun siihen yhdistyy valaistusmestari Mikko Laaksosen ja äänimestari Tommi Leinosen luova panos, Jouni Bäckströmin musiikki ja Sini Pesosen herkkä mutta luja ohjaus, syntyy ulottuvuus, jossa koemme tapahtumat Christopherin (Marika Huomolin) tavoin.
Näytelmä perustuu lastenkirjailija Mark Haddonin samannimiseen nuortenromaaniin. Sen pohjalta tehty näyttämösovitus on ollut maailmalla todellinen menestys. Kirjailija itse ei ole määritellyt päähenkilö Christopherin, erityisnuoren, erityisominaisuutta matemaattista lahjakkuutta tarkemmin. Kotkassa teatterin yhteistyökumppanina on ollut Autismiliitto ry.
Marika Huomolin on kokonaan Christopherin nahoissa: ei näyttämöllä, ei roolissa, vaan syvätasolla hän. Tulkinta on riipaiseva. Huomolinin tapa liikkua, rytmittää replikointi, näyttää ilmeillä ja eleillä mitä on olla ihminen, joka ei osaa valehdella – se menee suoraan sydämeen. Samalla Huomolin todistaa olevansa ei pelkästään musiikkiteatterin ammattilainen, vaan myös luonnenäyttelijä. Vastaavaa saimme todistaa syksyllä Kalle Kurikan kohdalla Lempissä. Uskallan väittää, että Kotkassa on ensemble, joka mahdollistaa näyttelijän kasvun, vapauttaa hänet löytämään omat ulottuvuutensa ja ominaislaatunsa näyttelijänä.
Christopheria ympäröivistä yhteisöistä erityisluokka on merkityksellisin. Sen oppilaat Anne Niilola, Kalle Kurikkala, Kari Kukkonen ja Osku Haavisto istuvat, kyyhöttävät, reagoivat kuin monet kohtaamani erityisnuoret. Joka ikinen ele, asento tai puheessa tapahtuva muutos on tunnistettavissa, tuttu ja tosi. Miia Maarasen erityisopettaja Siobhan säteilee vahvan ammattitaidon mahdollistamaa lämpöä ja omistautumista. Kun Christopherin vanhempien Judyn (Ella Mustajärvi) ja Edin (Jarkko Sarjanen) jaksaminen hyvin ymmärrettävästi romahtelee, Maarasen Siobhan luo Christopherin elämään vakautta ja turvaa. Samalla katsoja oivaltaa, miten valtava vaikutus ammattitaidolla on.
Ihailen Jarkko Sarjasen harkittua ja monisärmäistä tulkintaa Edistä, uupuneesta, lastaan rakastavasta isästä. Isän ja lapsen suhteessa häilyy tunteitten ja mielialojen kirjo, joka ei rajoitu vain tähän nimenomaiseen näytelmään, vaan ulottuu myös katsojan elämään vielä teatterin ovien sulkeuduttuakin. Samaa löytyy Mustajärven äidistä. Siinä paljastuu myös äidin roolin kapeus, ne rajat ja vaatimukset, joita yhteisö äidille asettaa. Judyn pako kotoa tulee ymmärrettäväksi.
Sini Pesosen ohjaus on todella, todella hieno. Perehtyminen aiheeseen, paneutuminen kokemusasiantuntijoiden viesteihin, kuuntelemisen halu ja kyky kääntää kuultu näyttämölle tuovat hänen ohjaukseensa ainutlaatuista voimaa. Jo Aino A:ssa hän osoitti lahjakkuutensa henkilöohjaajana. Yöllisen koiran merkillisessä tapauksessa selkeys, intensiivisyys ja rohkeus nostaa visualisointi ajoittain päärooliin tekevät suuren vaikutuksen.
Me tarvitsemme nyt yhteiskunnallisesti kantaaottavaa teatteria, juuri tällaista. Soisinkin jokaisen kuntapäättäjän näkevän tämän produktion. Se avaa silmät. On julmuutta pakottaa puolustuskyvyttömät lapset ja nuoret koulussa oloihin, jossa he altistuvat jatkuvalle piinalle. On hyvä opettaa suvaitsevaisuutta meille kaikille, mutta miksi se pitää tehdä erityisoppilaiden kustannuksella? Koska meillä on erityispedagogiikan ammattilaisia, suokaamme heille mahdollisuus tehdä työtään ja heidän oppilailleen käydä koulua sopivassa ympäristössä.
