Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Kuntabarometri auki, tavoitteena TOP 10

Miltä Hamina tuntuu yrittäjästä? Vastaa ja vaikuta, kehottavat elinvoimajohtaja Mia Hämäläinen (vas.), Haminan Yrittäjien puheenjohtaja Sini Huhtala, sekä Nuppu Forsman, Minna Tarkiainen ja Nina Lepistö-Kotiranta Yrittäjien hallituksesta.

Yrittäjien kuntabarometri on kyselytutkimus, jolla mitataan kuntien onnistumista yrittäjyyden edistämisessä sekä yleisemmin elinkeinopolitiikan tilaa. Kartoitusta tehdään joka toinen vuosi, ja tuloksia voi tarkastella valtakunnan, alueen ja kunnan tasolla. 

– Meillä on tavoitteena olla omassa kokoluokassamme top 10 kaupunkien joukossa yritysystävällisyydessä vuoteen 2030 mennessä, elinvoimajohtaja Mia Hämäläinen kertoo.

Siihen tarvitaan toimenpiteitä, ja niitä voi tehdä, kun saadaan riittävästi vastauksia.

– Edelliseen kuntabarometriin tuli 75 vastausta. Toiveena on, että tänä vuonna tulisi ainakin 150 vastausta.

Kuntabarometri avautui 11.2. ja siihen voi vastata 16.3. saakka. Kuntabarometriin odotetaan vastauksia kaikenlaisilta yrittäjiltä ja kuntapäättäjiltä. 

– Kuntabarometriin pääsee vastaamaan linkistä, joka löytyy kätevästi myös Haminan kaupungin verkkosivuilta, Työ & yrittäminen -alalehdeltä. 

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli