Seuraa tähteä -seimitapahtumassa näytteillä 60 seimeä

Simeon -talon alakertaan on kertynyt mittavasti seimitarvikkeita. Talkoolaiset Liisa, Pirjo ja Eeva roudasivat tavaroita seimien rakennusvaiheessa.

Haminan seurakunnan Simeoni -sali sai joulunaikaa juhlistamaan luonnollisen kokoisen seimen. Puusta valmistetun seimen on valmistanut Virva Kossila Inkeroisista.

– Kaikki alkoi viime vuonna Reimarin jouluseimi -jutusta, jonka satuin pongaamaan netistä. Olin tehnyt savesta seimiasetelma, joka silloin pääsikin Raatihuoneen ikkunaan, Virva kertoo.

Saviseimi löytyy tänäkin vuonna Raatihuoneelta. Seimeen liittyy tarina, josta Virva on tehnyt myös laulun. Se löytyy Youtubesta nimellä Seimen tarina.

Virva tutustui seimiasioiden yhteydessä seurakunnan vapaaehtoistyön johtaja Liisa Länsmansiin. Hän ehdotti Virvalle toista, mittakaavaltaan vähän isompaa projektia.

Syntyi seimiasetelma, jonka puusta ja vanerista muotoon sahaamalla ja leikkaamalla tehdyt reliefit ovat luonnollista kokoa.

– Tämä on tilaustyö Haminan seurakunnalle, ja se jää seurakunnan omistukseen.

Seimen kiinnostavuutta lisää tekotavan lisäksi siihen käytetyt materiaalit.

– Idea tekotavasta löytyi omalta pihalta. Olin hakenut Utista vanhat, huonokuntoiset mattopuut. Työhön on käytetty pelkästään kierrätystavaraa, mitä olen koonnut mm. kirppareilta ja kierrätyskeskuksesta.

– Aika kauan meni miettiessä, miten saan työn osat liitettyä toisiinsa siten, että kiinnitykset ovat tukevia ja silti helposti koottavissa ja purettavissa. Teoksen esteettisyys ja turvallisuus piti molemmat ottaa huomioon.

Simeon -salissa seimi on loppiaiseen asti. Sen jälkeen se varastoidaan odottamaan seuraavaa tapahtumaa.

Virva Kossilan (vas.) upea, kokonaan kierrätyspuusta tehty seimi sai ansaitsemansa paikan Simeon -salista. Työtä ihailemassa Liisa Länsmans. Kuva Marja-Leena Tella.

Seimiä on myös Miehikkälässä ja Virolahdella

Yhteensä 60 seimeä on esillä Haminan seurakunnan alueella, Haminassa, Miehikkälässä ja Virolahdella. Vapaaehtoiset, kaupat, toimistot, seurakuntien ja kuntien julkiset tilat ja yksityiskodit, ovat pystyttäneet seimiä tai antaneet tilan niitä varten.

– Virallisesti Seuraa tähteä -seimitapahtuma  avattiin adventtisunnuntain messussa. Joitakin seimiä on saatettu avata jo aiemmin, mm. Miehikkälässä joulun avauksen yhteydessä perjantaina, kertoo seimi -hankkeen yhteyshenkilö Liisa Länsmans.

Kartta seimien sijainnista on nähtävillä seurakunnan kotisivuilla, paperikarttoja on saatavissa seurakunnan tiloissa ja mm. Kahvila Raatihuoneessa.

Seimet ovat esillä adventista alkamisesta loppiaiseen asti.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Joulukalenteri on nyt avattu!

Tervetuloa odottamaan joulua kanssamme.