Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Valoton polkupyörä on liikenneriski

Syksyn pimeät aamut ovat riski koululaisille, sillä vain harvojen oppilaiden polkupyörissä on lain edellyttämä valaistus. Valottomat polkupyörät ovat riski itse koululaisille mutta myös samoilla väylillä kulkeville jalankulkijoille.

Kenen syytä valottomat polkupyörät ovat? Koululaisten ohessa vastuu valottomuudesta on lasten vanhemmilla eli perheillä, joiden pihasta koululainen koulutielleen lähtee. Vastuu on myös kouluilla, joissa ei riittävästi painoteta syksyn liikenteeseen kuuluvia vaaroja.

Paristokäyttöisen valosarjan hinta on edullisimmillaan alle 20 euroa. Polkupyörän keltainen etuvalo ja punainen takavalo ovat paitsi tuiki tärkeitä turvallisuusvälineitä, myös lain mukaan pakollisia kaikissa pyörissä, vaikka pyöräiltäisiin valaistussa taajamassa.

Syksyn pimeät huutavat heijastinta ihan jokaisen koululaisen mutta myös muiden ulkoiluvaatteisiin. Oletko itse muistanut kiinnittää hihaasi heijastimen, jonka viime keväällä ennen talviasusteiden huoltoa irrotit?

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus