Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Tervanarun rosvolta jäi sorkkarauta

Haminan Tervasaaressa sijaitseva Taverna Tervanaru oli viikko sitten pitkäkyntisten kohteena.

Laihaan saaliiseen joutuivat tyytymään viikko sitten Haminan Tervasaaressa sijaitsevaan Taverna Tervanaruun murtautuneet roistot. Pikaisen inventaarion mukaan kahvilasta oli hävinnyt neljä pulloa makusiirappia, ei muuta.

Sisään oli yritetty takaovesta perinteisin keinoin hakkaamalla lukot sorkkaraudan avulla ja rikotun ikkunan kauttakin oli yritetty.

Rosvoille oli iskenyt ilmeinen kiire, sillä heti klo 07.30 olivat paikan hälytyslaitteet pärähtäneet soimaan. Mieshenkilön on nähty poistuneen paikalta.

– Kiire oli niin kova, että rosvojen keskeinen työkalu yleisavain eli sorkkarauta jäi rikospaikalle, sanoo Sari Oleander Tervanarusta.

– Siivoamiseen meni aikaa. Puunsäleitä siivottiin ja laseja oli rikottu kiireessä. Vahingot eivät kuitenkaan riitä edes vakuutuksen omavastuurajaan.

Kyseinen yö teetti poliisilla työtä myös Korkeakoskella, jossa oli noin klo 04.00 murtauduttu sikäläiseen pizzeriaan. Asialla oli kaksi naamioitunutta henkilöä, joiden mukana lähti pizzerian omaisuutta. Kipeämmin omistajiin sattui se, että mukaan läksi myös pizzerian auto, joka löytyi myöhemmin poltettuna Haminasta Ruokosuontieltä.

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli