Maanantaiaamuna lähti Tervasaaren laiturista Vikla -alus kohti Kuorsaloa. Kyseessä oli Haminan seurakunnan järjestämä perinteinen hautuumaajuhla. Mukana oli saarelaisten jälkeläisiä, mutta myös muuta yleisöä, jolle saarivisiitti ja merelläolo oli tärkeää.
Saareen haudattujen omaiset kunnostivat sukulaistensa hautoja ja istuttivat kesäkukkia. Haminan seurakunnan pastori Kari Rautiainen piti haudoilla lyhyen hartaushetken.
– Täällä olevat ovat itkeneet ja nauraneet samoille elämän asioille kuin me. Täällä on joidenkin juuret ja syli jolla elämän alussa lepäsimme, ja täällä on syli, jolla jotkut meistä kerran lepäävät, Rautiainen pohdiskeli metsähautausmaan alkukesän vihreydessä, saaristomäntyjen huminassa.
Hautuumaakäynnin jälkeen kokoonnuttiin kahville Kuorsalon seurantaloon.
Kuorsalon hautuumaa on yksi vanhimpia Suomessa yhä toimivia yksityisiä hautausmaita. Sinne voidaan haudata henkilöitä, jotka ovat kotoisin, tai joilla on sukuyhteys Kuorsaloon, Tammioon, Mäntlahteen tai Pyötsaareen.
Pirjo Laitinen oli tullut tyttärensä Raisa Reihen ja Raisan lasten, Sinnan ja Eelin kanssa Kotkasta kunnostamaan isoäiti Hilda Lommin (s. Pihlhjerta) hautaa.
– Meitä on kolme serkusta. Kullakin on oma hoitovuoronsa, ja tänä kesänä on minun vuoroni, Pirjo kertoo.
– Osallistun hautuumaajuhlaan, ja kesän mittaan käydään täällä myös omalla veneellä. Raisa lapsineen on nyt mukana oppimassa perinnettä.
Eelille ja Sinnalle saaressa käynti on mukava retkipäivä, joskin neljän tunnin edestakainen venematka tuntui pitkästyttävältä.
– Olisi pitänyt ottaa Uno -pelikortit mukaan, tuumii Eeli.
Kuorsalon seurantalon saarelaisten elämästä kertovat pienoisnäyttely, saaren kiipeilemään houkuttelevat kivet ja puut, ja etenkin tuttavuutta tehnyt mukava Uki -koira olivat lasten mielestä parasta päivässä.
Kuulijaa tarvitaan, kun on kaukana kotoa
Tällä kertaa hautuumaajuhlassa oli esillä myös tänä vuonna 150. juhlavuottaan viettävä Suomen Merimieskirkko.
Hamina-Kotkan satamakuraattori Mia Hirvosen suku on Kuorsalosta, samoin hänen miehensä suku. Kesät ja vapaa-aika vietetään saaressa.
–Isäni oli opettaja, joten olimme saaressa kaikki kesät. Jopa ensimmäinen kesätyöpaikkani oli 13 -vuotiaana Vehkalahden seurakunnan puistotyöntekijänä täällä Kuorsalon hautuumaalla. Kolme kesää haravoin toisen tytön kanssa käytäviä ja hoidin hautoja, Mia kertoo.
Eräs ympyrä tavallaan sulkeutui, kun Mia vajaat kolme vuotta sitten aloitti Suomen Merimieskirkon satamakuraattorina.
– Pääasiallisin työni on käydä satamaan tulevissa laivoissa. Olla tavoitettavissa keskustelemista ja kuuntelemista varten, Mia kuvaa.
– Konkreettinen ja tärkeä tehtävä on kuljetusapu. Merenkulkijat arvostavat tosi paljon, jos heillä on aikaa ja mahdollisuus päästä käymään vaikka ihan tavallisessa ruokakaupassa.
Palvelusta ovat erityisen onnellisia ulkomaalaiset merimiehet. Heillä on usein pitkiä, jopa 11 kuukauden laivapestejä, eikä laivasta tai satamasta kovinkaan usein pääse poikkeamaan kaupungille.
Muutamia kertoja vuodessa Mia seilaa laivan mukana. Seilauksilla keskusteluja käydään eri ammattiryhmien kanssa työn lomassa.
– Seilauksilla syntyy usein syvempiäkin keskusteluja, kun on aikaa tutustua ja rakentaa luottamusta. Se tapahtuu osallistumalla laivan arkeen. Esimerkiksi pyykkihuollossa mankeloitavaa riittää, samalla on hyvä keskustella maailmanmenosta. Olen entiseltä ammatiltani kokki, on ollut mukavaa opettaa ulkolaisille laivakokeille vaikka korvapuustien ja munkkien tekemistä.
Satamakuraattorin työssä on vaitiolovelvollisuus. Varustamot tekevät sopimuksen kuraattorivierailuista laivalla.
– Se on osa henkilöstön työhyvinvointia. Kun laivassa ollaan työkavereiden kanssa 24/7, on ulkopuolinen kuulija usein tarpeen.
Suomen Merimieskirkolla on myös Haminan seurakunnan kanssa sopimus, jonka perusteella pastori Kari Rautiainen viettää vuosittain kaksi viikon jaksoa laivakuraattorina seilaten jonkun laivan mukana. Viimeisimmältä reissulta hän palasi aivan äskettäin. Siitä voit lukea tämän numeron Hengessä mukana -palstalta.
