Havahduin lakittomuuteen viime kesänä, kun aloimme valmistella tämänvuotista riemuylioppilastapaamista. Ylioppilaslakkini oli kadonnut ilmeisesti muuton yhteydessä. Vai olinko heittänyt sen pois elämäni aallonpohjassa, jolloin päässäni ei pysynyt hattu eikä järki. En suostu uskomaan jälkimmäiseen teoriaan.

Vuoden 1975 ylioppilasjuhlien jälkeen olen käyttänyt valkolakkia vain harvoina vappuina, mutta kuitenkin. Lakki kärsi heti ylioppilasjuhlailtana Seurahuoneen Martin´s Klubilla vaurion, kun eräs edellisen vuoden yhteislyseon ylioppilas repi irti lipan yläpuolella olevan kuminauhan, jonka olisi tuulisella säällä voinut laittaa leuan alle estämään lakkia lähtemästä lentoon. Yritin estää silmittömän kiihkon vallassa olevaa nuorukaista, mutta hän oli määrätietoinen ja tiesi mitä teki. Hyvä, ettei koko hattu revennyt siinä rytäkässä. Minä en ymmärrä vieläkään, miksi ko. henkilö tärveli lakkini. Kohdistuiko mielenilmaus ja vahingonteko uutuuttaan hohtavaan valkolakkiin, ylioppilasinstituutioon yleensä, Haminan yhteiskouluun vai minuun henkilönä?

Vuoden 1976 vappuna en voinut käyttää ylioppilaslakkia, koska minulla oli silloin Vekaranjärvellä valtion lakki päässä. Seuraavana vappuna opiskelin itämerensuomalaisia kieliä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Stadin ajan parista vapusta, saatikka käytinkö lakkia, en muista mitään. Tittelikseni jäi filosofian ylioppilas.

Valmistuin sitten lopulta lastentarhanopettajaksi Savonlinnan uudenmuotoisesta lastentarhanopettajakoulutuksesta vuonna 1981. Perustin perheen ja muutin takaisin Haminaan. Tuohon aikaan käytimme Päivin kanssa valkolakkeja joka vappu. Lisäksi ne taisivat olla ympäri vuoden hattuhyllyllä näkyvissä.

Vielä vuosituhannen vaihteen vappuina muistelen käyttäneeni lakkia satunnaisesti. Sitten lakit kulkeutuivat hattuhyllyltä – johonkin. Viimeisen muuton yhteydessä huomasimme niiden kadonneen kokonaan.

Ylioppilaslakki unohtui mielestäni ja päästäni parin vuosikymmenen ajaksi, kunnes Mukalan Kari kysyi viime kesänä halukkuuttani osallistua riemuylioppilasjuhlan järjestelyyn. Ensimmäisenä mieleeni häivähti, että minullahan ei ole lakkia. Aloin etsiä edullista valkolakkia netistä.

Huhtikuun lopussa alkoi olla jo kiire. Vierailimme tyttäremme luona Vantaan Kartanonkoskella, kun Päivi huomasi, että Jumbon Prismassa oli sinä päivänä kaikki käyttötavarat 15 %:n alennusmyynnissä.

Sovittelin lakkeja, mutta koko 59 puuttui sovitusmalleista. Hain paikalle myyjän, joka avasi iskemättömän hatturasian.

”Jos tämä käy, te otatte sen, muuten se jää malliksi”, myyjä sanoi hattu kädessään ja etsi katsellaan jotain. ”Mutta missä nuori ylioppilas on?”

”Tässä”, vastasin. 

Päädyin lopulta kokoon 60. Haminassa saa tuulla ensi viikon lauantaina, koska lakissa on ehjä kuminauha.