Vanhat pariskunnat ymmärtävät toisiaan jo puolikkaasta lauseesta. Vieläkin vanhempina pelkkä ynähdys tai murahdus riittää. Lopulta kumpikaan ei puhu mitään.

Meillä on päinvastoin. Mitä pidemmälle avioliittomme etenee, sitä perusteellisemmin ja selkeämmin minun pitää asiani esittää. Artikuloin kuin selkokielisten uutisten tekoälyääni: ”Hy-vää huo-men-ta, rak-kaa-ni! Tä-nään pais-taa au-rin-ko. Au-rin-ko on täh-ti, jota Maa kier-tää. Ku-ten mi-nä si-nu-a.”

”Huoh.”

”Lai-tan-ko kah-vin tip-pu-maan? Kah-vi on juo-ma, jo-ta val-mis-te-taan uut-ta-mal-la paah-de-tuis-ta ja jau-he-tuis-ta kah-vi-pen-saan sie-me-nis-tä eli kah-vi-pa…” 

”Puuh.”

Kun kahvi on valmista, siirrymme olohuoneeseen katsomaan Areenasta uutisia selkokielellä. Ve-nä-jän droo-ni-is-ku aa-mu-to-ril-le Uk-rai-nan Ni-ko-po-lis-sa tap-poi vii-si ih-mis-tä. Sa-mi Ku-ro-nen jou-tui leik-kaa-maan hiuk-sen-sa.

”On-ko kah-vi hy-vää? Hy-vää on suo-men kie-len ad-jek-tii-vin hy-vä par-ti-tii-vi-muo-to, jo-ka tar-koit-taa laa-du-kas-ta, miel-lyt-tä-vää tai suo-tui…”

”Ääh.”

”Ääh on suo-men kie-len huu-dah-dus, jo-ka il-mai-see är-ty-mys-tä, pet-ty-mys-tä, tur-hau-tu-mis-ta, kyl-läs-ty-mis…”

”Snif.”

”On-ko si-nul-la nu-ha? Nu-ha on ne-nän li-ma-kal-von tu-leh-dus tai är-sy-tys-ti-la, jo-ka ai-he-ut-taa vuo-toa ja tuk-koi-suut-ta.”

Vaimoni ei vastaa. Ehkä lähestymme kommunikoinnin korkeinta astetta, jossa kummankaan ei tarvitse puhua mitään. Käännän TV:n lineaariselle puolelle, jossa Huutokauppakeisarin Markku nikkaroi Stradivarius-viulusta linnunpönttöä.

”Ja sinulla on varmaan sille joku hinta”, Aki Palsanmäki kysyy mieheltä, joka myy sieluaan.