Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Kohonen haluaa tilkitä HP:n ulkokentän

Toni Kohonen, 48, tunnettiin pelaajaurallaan armottoman kovana harjoittelijana, eikä HP:kään hänen luotsaamanaan tule pääsemään helpolla. Kuva: Ella Taponen.

HP:n luotsarina aloittava Toni Kohonen aikoo tarttua ensimmäiseksi joukkueen ulkopeliin, vaikka hän uskoo jo uusien pelaajavahvistustenkin parantavan tilannetta.

– Pääpaino ennen joulua tulee olemaan ulkopelissä, Kohonen pohtii.

Vallikentällä taisteltiin 22. heinäkuuta 1997 pitkän kaavan mukaan Superpesiksen pisteistä. HP kaatoi lopulta kotiutuskisan jälkeen 2-1 sarjan kärkijoukkueen Kiteen 2270 katsojan edessä.

KiPan lukkarina juoninut 21-vuotias Toni Kohonen oli ensimmäistä kertaa pelaamassa sarjaottelua  Haminassa.

Nyt ”Kode” aloittaa HP:n pelinjohtajana. Tuossa yli 27 vuoden takaisessa matsissa HP:n kakkosvahtina puurtaneen Vesa Toikan poika Perttu, 19,  ja oranssipaitojen viuhkamiehenä toimineen Jari Heikkilän poika Henri, 32, kuuluvat ensi kaudella Kohosen poppooseen.

Muhkeat 23 Itä-Länsi -ottelua pelannut ja 13 kertaa vuoden lukkariksi sekä kolmesti vuoden pesäpalloilijaksi valittu Kode on lajin suurimpia legendoja. Kouvolalainen toimi viime kaudella HP:n lukkarivalmentajana. Siirtymistä Haminan pelinjohtajaksi väläyteltiin jo loppukesästä.

– Varmaan ensipuraisuja saattoi olla jo heti pelin jälkeen, Kohonen kuvailee.

Myös hänen siviilityönsä on haasteellinen. Kode työskentelee ohjaajana Anjalassa Familarin sijoituskodissa, joka on erikoistunut päihteillä oireilevien 13-17 –vuotiaiden nuorten hoitoon ja kuntoutukseen.

HP:n toiminnanjohtaja Marko Hovi kuunteli myös Koden mielipidettä hankkiessaan uusia pelaajia joukkueeseen ja tehdessään jatkosopimuksia.

– Minun mielestäni hankinnat ovat todella hyvät tuohon joukkueeseen. Verrattuna viime kauteen, varmasti on vahvistunut ulkopeli, Kohonen arvioi.

Ulkopeli tulee kuitenkin olemaan painopistealue loppuvuoden harjoituskaudella. Pelinjohtaja kauhistelee HP:n juoksusuhdetta 136-324 päättyneellä kaudella. 

Kasvattajaseuraansa palannut Sasu Toikka, 34, on HP:n nimekkäin hankinta. Myös toisen kokeneen sepän, HP:ssäkin 2022 tahkoneen Toni Laakson, 37, nimi oli esillä, mutta häneen ei kokonaisharkinnan jälkeen päädytty.

Oranssipaitojen ikoneihin lukeutuva Juha ”Julli” Toikka, 37, siirtyy HP:n kakkosjoukkueen pelinjohtajaksi. 

Lue lisää aiheesta:

Isojako KEVÄT 26 23.2.2026-
Jakelumuutos 9.1.2026-

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli