Digilehden lukutyökalussa on bugi, joka vaikuttaa lehden suurentamiseen tietokoneruudulla. Ongelmasta on raportoitu järjestelmän ylläpitoon. Pahoittelemme ongelmaa ja toivomme sen pikaista korjaamista. Kunnes ongelma on korjattu, hyödynnäthän lehden yläpuolella olevia suurennuspainikkeita.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Tattoo -viikolla juna puksuttaa Haminan kaduilla

Tattoo -junan aikataulut, lipputiedot ja reittikartta löytyvät JCI Haminan nettisivuilta ja somesta, sekä myöhemmin myös Reimarin Tattoon isojaosta.

JCI Haminan, eli Haminan Nuorkauppakamarin intensiivinen operaatio Tattoo -junan saamiseksi Haminan kaduille toteutuu. 

– Projekti on näin pienen kamarin mittakaavassa kunnianhimoinen, ja työ sen eteen aloitettiin jo viime vuoden alkupuolella, kertoo junaprojektia koordinoiva Erika Tiainen Nuorkauppakamarilta.

– Junasta on saatu nauttia Tattoossa muutamina vuosina aiemminkin, nyt edellisestä kerrasta on jo aikaa. 

Juna liikkuu Tattoo -viikolla keskiviikosta lauantaihin reittiä Raatihuoneen ja Tervasaaren välillä. Ostetusta lipusta riippuen kyydistä pääsee nauttimaan joko kertaluontoisesti tai vaikka koko päivän ajan. 

– Nuorkauppakamari tarjoaa samalla työtä kahdelle nuorelle, jotka hoitavat  junassa rahastuksen ja asiakaspalvelun.

Tattoo -junaa mahdollistamassa ovat yrityskumppanit, jotka ovat ostaneet mainospaikkoja junasta.

– Mainospaikkatuloilla on ollut merkittävä rooli projektin toteutumisessa. Siitä lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille. Mainospaikkoja on muuten edelleen saatavissa, vinkkaa Erika.

– Haminan Nuorkauppakamari  toivottaa ”junailijat” Tattoo -viikolla  tervetulleiksi maisemalliselle kierrokselle historiallisen kaupunkimme sydämessä.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli