Sanajahdista puuttuu kaksi sanaa ”tavara” ja ”lehti”. Ongelmaa selvitetään parhaillaan, jotta ensi viikon lehteen saataisiin varmasti toimiva versio. Pahoittelemme virhettä.

Ilmoittaja! Huomaathan, että Kouvolan lehtipainon sulkemisen vuoksi materiaalien määräajat ovat muuttuneet. 

Pitääkö laiturille päästä autolla

Kaupungin suureen pollarikeskusteluun on saatu ratkaisu, ainakin tämän kesän osalta. Kaupunkikehitysvaliokunta päätti, että Tervasaaren laiturialueelle ajamisen estävät pollarit otetaan käyttöön vain muutamien tapahtumien yhteydessä. Muutoin laiturialueelle saa ajaa entiseen tapaan. Kaupunkikehitysvaliokunta päätti, ettei ajoesteitä nosteta ajamista estämään kuin korkeintaan joidenkin tapahtumien yhteydessä.

Keväällä järjestetty kysely antoi murskatuomion pollarikokeilulle. Suurimpia huolenaiheita oli veneiden lasku ja huoltaminen sekä tavarakuljetukset ja liikuntarajoitteisten pääsy alueelle.

Aivan laiturialueen ulkopuolelle on tehty tilava, päällystetty pysäköimisalue, mistä ei ole kovin montaa askelta laiturille. Esim. huolto- ja tavaraliikenteen tarpeisiin pollarin saa avautumaan koodin avulla. Monessa kaupungissa on Tervasaaren laiturialueen kaltaisiin oleskelupaikkoihin  autolla ajoa rajoitettu tai kielletty kokonaan. Se lisää alueella oleskelun turvallisuutta ja mahdollistaa alueiden viihtyisyyden monipuolisen kehittämisen. 

Jonkinlainen kompromissi on, että pollarit otetaan käyttöön isompien tapahtumien yhteydessä. Hyvä niinkin, laiturialue täynnä ihmisiä huomio kiinnittyneenä tapahtumasisältöön ei ole oikea paikka autoilla kruisailulle. 

Oman kulttuurinsa muodostavat ne merelle tuijottelijat, jotka tulevat kelillä kuin kelillä kokemaan kenties kaukokaipuuta vetten yli. Kuulun niihin itsekin, tosin en käy Tervasaaren laiturilla sitä harrastamassa. 

Esimerkiksi Lepikönranta tarjoaisi pienellä kunnostuksella fiilistelyyn paljon avarammat tilat ja maisemat.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Perussuomalaiset 2.5. asti